Rolex

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Binh
  • Aloitettu Aloitettu
Tässä ketjua selatessa havaitsinkin että aiheita ei ole pilkottu alaotsikoihin sen kummemmin, joten heitän tähän väliin kysymyhajatelman 126610LN submarinerin saatavuudesta.

Onko foorumilaisia jotka ovat lähiaikoina saaneet oman terässubinsa?

Itse olen ollut kohta vuoden jonossa, ja mieltäni tässä yritän tyynnytellä ja maistella malttiani
Kävin pari vuotta taaksepäin kysymässä exp2:ta tasavuosien kunniaksi kyselemässä. Ei edes päässyt jonoon kotimaassa. Otin vinkistä vaarin ja laitoin kämpillä samalla rahalla hifipuolen kuntoon.

Olen melko kyyninen tuon jonon toimintamallista. Osa saa todella joutuin ja osa istuu lopun ikäänsä: Sitä en osaa sanoa kumpaan ryhmään kuulut. Eli ihan täysi lotto päällä saatko ensiviikoksi vai onko sitten "joskus", eli nykyhetki +1 vuosi maailman tappiin saakka ;)

Lähipiiriä seuratessa tuon "listan"-olemassa olo a toiminta vain hämärtynyt. Vanhasta firmasta työkaveri ollut twotone-subin jonossa nyt jo ennen koronan alkua. Toiselle frendille tarjottu kahta kelloa, joita se ei ole edes hakenut. Toinen vielä melko haluttu malli erikoisella taululla. Tää on hemmentin hämmentävä systeemi mitä lähemmin sitä miettii. Mikä hommasta tekee äärettömän koomisen, jälkimmäinen kavereista paatunut flippaaja jolla edellinen Rolle päätyi harmaalle kauppiaalle alle puolen vuoden. Ensimmäinen odottaa sitä ekaa Rolleaan...

Hiljalleen tullut tulokseen, että on olemassa paljon parempia kellomerkkejä.

Pahoittelen melko kyynistä postausta, mutta tuohon kysymykseen ei kukaan voi vastata. Tuntuu osa saavan kellon heti ja lopuilla vastustuksen määrä riippuu varmaan myyjän fiiliksestä. Äkikseltään kyllä tuntuisi, että tässä markkinassa kun harmaalta markkinalta saa halvalla ja maailmalla on kelloa ihan hyllyssä heti poimittavaksi - niin ei tuo mikään vuosien projekti luulisi olevan.
 
Viimeksi muokattu:
Kävin pari vuotta taaksepäin kysymässä exp2:ta tasavuosien kunniaksi kyselemässä. Ei edes päässyt jonoon kotimaassa. Otin vinkistä vaarin ja laitoin kämpillä samalla rahalla hifipuolen kuntoon.

Mää olen melko kyyninen tuon jonon toimintamallista. Osa saa todella joutuin ja osa istuu lopun ikäänsä: Sitä en osaa sanoa kumpaan ryhmään kuulut. Eli ihan täysi lotto päällä saatko ensiviikoksi vai onko sitten "joskus", eli nykyhetki +1 vuosi maailman tappiin saakka ;)

Lähipiiriä seuratessa tuon "listan"-olemassa olosta tunne vain hämärtynyt. Vanhasta firmasta työkaveri ollut twotone-subin jonossa nyt jo ennen koronan alkua vaikka tasaisesti soitellut. Toiselle frendille tarjottu kahta kelloa, jota se ei ole edes hakenut, toinen vielä melko haluttu malli. Tää on hemmentin hämmentävä systeemi mitä lähemmin sitä miettii. Mikä hommasta tekee äärettömän koomisen, jälkimmäinen paatunut flippaaja jolla edellinen Rolle päätyi harmaalle kauppiaalle alle puolen vuoden. Ensimmäinen odottaa sitä ekaa Rolleaan sen jäljiltä kun myi tuon työmaan pois...

Hiljalleen tullut tulokseen, että on olemassa paljon parempia kellomerkkejä ja mikä parasta heidän kanssa ei tähän pelleilyyn tarvi lähteä matkaan.
Olen kieltämättä kehittämässä pikkuhiljaa samankaltaista asennetta kuin sinä. Hifipuoleen panostusta ja tyytyväisyys nykyiseen kelloon, joka kylläkin on saman merkin exp 1 mkII

Yhden OP36 sain jonotettua ja ostettua, mutta luovuin siitä kohtuullisen nopeasti koska olikin käytössä liian pieni ranteeseeni (Myin tappiolla ja kaverille, kohtuullisen reilua siis)

Subbarin kohdalla on kyllä jotain kummallista hähmäisyyttä jonoissa yms. Ulkomaisilta foorumeilta pilkittyjä tiedonmuruja jos seuraa niin noin 18kk odotuksella moinen pitäisi tulla. Suomessako myös? Vähän epäilyttää
 
Muutama vuosi sitten kirjoitin tänne, että Rolexilla tää touhu kääntyy itseään vastaan ennemmin tai myöhemmin. Tässä on puolen vuoden sisään melko moni suurempi youtubekanavan pitäjä tehnyt videon, jossa todennut ettei yhtään Rolexia enää tule - eli ennustus käy siis hiljalleen toteen. Mulla kanssa kellohyllyssä edellisen sukupolven Air-King ja ranteessa nyt NorthFlag, eli konsernin kellot hyvin edustettu.

Niin karulta kuin tuntuu sanoa, jotenkin fiilis kääntynyt niin nihkeäksi merkkiä kohtaan, että saa olla uudet hyllyssä. Käytettyjen markkinaa tosin katsonut jos hinta menee tietyn rajan alle lähtee tuo EXP2 ja kenties vintage subi tai dweller ostoon. Toki hinta tulee olla tuntuvasti alle uuden. Tämä hankala yhtälö tasapainotella kun itse kellot todella hyviä kaverille joka niillä rymyää - brändi ja kaikki muu sen ympärillä vain aivan p'rseestä...
 
Viimeksi muokattu:
Tässä ketjua selatessa havaitsinkin että aiheita ei ole pilkottu alaotsikoihin sen kummemmin, joten heitän tähän väliin kysymyhajatelman 126610LN submarinerin saatavuudesta.

Onko foorumilaisia jotka ovat lähiaikoina saaneet oman terässubinsa?

Itse olen ollut kohta vuoden jonossa, ja mieltäni tässä yritän tyynnytellä ja maistella malttiani

Neljä vuotta olen ollut no dateen jonossa Suomessa .Olen lähettänyt toistuvia kyselyjä ja ei vieläkään luvata mitään. Mielestäni näin perus perus kellon osalta ei voi olla kyse enää jonottamisesta, vaan kellot liikkuvat miten liikkuvat. Toki AD:lla on oikeus valita asiakkaansa. Olen huomannut, että ovat hyvin tarkkoja viestinnässään eivätkä vahingossakaan lupaa mitään. Noh, ostin peltisubin ja se on aika lailla täydellinen kello :) Olen aiemmin muutaman kellon kyseisestä liikkeestä ostanut, eli tuskinpa lojaaliudellakaan on suurempaa merkitystä.
 
Se ei ole jono vaan rivi.
 
Jotenkin todella harmillista.

Läpinäkyvyys olisi kaikkia kohtaa reilua. Jos asian laita on niin että kelloja saadaan Suomeen todella vähän, ja ne myydään asiakkaille pärstävärkin eikä jonotusnumeron mukaan, niin haluaisin myös myyjältä sen kuulla.

Eipä se myyjältäkään olisi pois karkottaa minut asiakkaana, koska en heiltä muuta ole ostamassa.
 
Tuossa jonottamisessa en näe minkäänlaista järkeä. Se hetki kun saa kahvia ja juhlallisesti luovutetaan kello "juuri Sinulle"-fiilis tipahtaa pois heti kaupasta ulos astuessa. Sitten se kello on käytetty ja markkina-arvo on sen mukainen. Muutamaa minuuttia itsetunnon hyväilyä kaupantekohetkellä ei kannata odottaa vuosia. Jos oikeasti tykkää tai haluaa sijoittaa kelloihin niin kannattaa ostaa NOS tai vähän käytetty vehje.
 
Teräksisen submarinerin hinta tahtoo pompsahtaa huomattavasti ylöspäin kun kävelee liikkeestä se ranteessa ulos.

Ei oikein omaan mielenlaatuun sovi maksaa massatuotetusta mallista ja kellosta 3000e enemmän käytettynä kuin uutena. Ihan niin paljoa en sitä halua
 
Kyllä Sub Datea on näkynyt myynnissä jo 12 k€ pintaan muutaman kuukauden ikäisiä eli lähes uusia, Subin hinnat on jälkimarkkinoilla tullut jyrkästi alas, jotkut second hand kauppiaat vielä koittaa saada isoja preemioita, mutta jos laitat ostoilmoituksen fb kelloharrastajiin niin saatat saada lähes uuden vain noin tonnin preemioilla
 
Tuossa hyvää pohdintaa kellojen hinnoista:

Nyt kun katselee suomalaisten 2nd hand-kauppiaiden varastoja niin onhan siellä hurja määrä esim. Rolexin sporttimalleja ja muita aiemmin himoittuja (käytettynä ylihintaisia) kelloja. Hinnat pudonneet monta kymmentä prosenttia parissa vuodessa jos vaikka katselee Rolexien Chrono24-tarjontaa. Mutta tämähän on vain hyvä uutinen kelloentusiasteille, jotka eivät hanki kelloa tehdäkseen niillä voittoa vaan ovat niistä horologisessa mielessä kiinnostuneita:cool:
 
Crash test dummies: Rolexin tehtaalla ollut palaverin paikka, tuotekehittelyä sen verran että saavat R. Hammondin kestävän kellon markkinoille.. Audi harkinnut TDD mallia joka Jeremy Clarksonille omistettu TripleDenimDisaster: sisustus kokonaan farkkua ja äänitorvi huutaa "Power".....navigointijärjestelmä J. Mayn kehittelemä vanha, perinteinen karttapallo ja sekstantti. Voiko näillä saada toimivan kokonaisuuden vai onko lopputulos taas ambitious but rubbish..?
 
  • Like
Reactions: Len
Osaatteko sanoa hinta eroja Helsingin Rolexin kello huolloista? Vai onko valtuutettu Lindroos ainoa oikea valinta?
 
Osaatteko sanoa hinta eroja Helsingin Rolexin kello huolloista? Vai onko valtuutettu Lindroos ainoa oikea valinta?
Hinnoissa ei eroa taida olla. Itse nyt muutaman kellon huollatuksen jäljiltä päätynyt Vaasassa Hoviseppiin. Homma tapahtuu joutuin ja sovitulla tavalla. Postitukset menneet aina heidän piikkiinsä tuohon Rolexin huoltohinnaston sisään. Palvelu aina ollut hyvää vaikka vain renkaita potkiskellut valtaosan kerroista.

Lindroosilla vähän "sen korjaamme, minkä huollamme" - mentaliteetti päällänsä. Viimeksi vaati toisen merkin kello kolme huoltoa kun eivät jaksaneet lukea ongelman kuvausta. Puolivuotta aikaa meni päälle harakoille. Lopputuloksena kellossa oli vielä kasa jälkiä, joita ei ollut lähtiessä. Välissä kello oli bonuksena vielä yli kuukauden hukassa. Arvokelloa voisi vähän paremmin kohdella. Tärkeitä kuitenkin omistajilleen. No oppipa tuossa kuvaamaan kellon hyvin ennen huoltoon jättöä.

Suoraan kun sanoo, niin omien kokemusten jäljiltä Casiota en tohtisi heille laittaa takuukorjaukseen rauhallisin mielin ;)

Toki satttui itsellä äärettömän huono tuuri, sen myönnän...
 
Viimeksi muokattu:
Mulle kivijalka juuri ilmoitti, että No Date subi olisi noudettavissa jos vielä kiinnostaa ( 3-4v jonotus). Hinta noussut jonoaikana mielestäni yli 2ke. Mutta tällaista kun halusin 30v lahjaksi itselleni, sitten 40v lahjaksi ja molemmat jäi toteutumatta. Nyt 42 ikäisenä tämä osuisi itselleni joululahjaksi. Miten näette arvonmuutoksen tulevaisuudessa, tuskin tuossa ainakaan arvo putoaa merkittävästi jos tuosta joskus haluaisi luopua?
 
Kannattaa ostaa, hinnat Rolexilla nousee tasaiseen tahtiin, teräs sportit pitävät hintansa, 3-4 vuoden kuluttua tuon hinta on taas pari tonnia korkeampi, ja aina siitä sen hetkisen ohjehinnan verran saa myydessä, vähintäänkin. Mutta käyttöönhän nämä ostetaan, ei sijoitukseksi, toivottavasti.
 
Käyttöön (vähäiseen) kyllä. Pitkäaikainen unelma, joka nyt on mahdollista toteuttaa. Arvokas tuo on tulotasooni ja käyttöön nähden mutta huonomminkin voinee rahansa käyttää. Arvon nousu tai vähintään kohtuullinen säilyminen tuottaa mielenrauhaa.
 
Juu, kyllä tuossa raha tallessa pysyy ja väittäisin että voittoakin tarvittaessa teet, sinuna tosiaan hakisin kellon
 
Juu, kyllä tuossa raha tallessa pysyy ja väittäisin että voittoakin tarvittaessa teet, sinuna tosiaan hakisin kellon
Käsiraha maksettu

Tämä kun on itselle ensimmäinen automaattikello, niin kannattaako hankkia ”pyörittäjä” jos kello ei päivittäisessä käytössä ole? Vai onko koneistolle ihan ok, että se välillä sammuu ja ravistellaan taas käyntiin? Alkuun tietysti tuota vatkataan hulluuteen asti kotisohvalla..
 
Mainos

Viimeisimmät keskustelut

Uusimmat ilmoitukset

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
15 144
Viestit
68 881
Jäsenet
7 597
Uusin jäsen
Santerivalkamaa
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Back
Ylös