Calle Åbergin muistolle

G Perreg

Uusi jäsen
Liittynyt
2.12.2013
Viestit
2
Vs: Calle Åbergin muistolle

Tutustuin Callen kanssa käytyäni Forssassa hänen luonaan muutaman kerran vuosina 2013-2015. Kellokauppojakin teimme useita ja joka kerta jotain. Myös puhelimessa/sähköpostilla siinä välissä. Kaikki toimi aina prikulleen sovitusti ja ne Matkahuollosta vastaanotetut paketithan olivat omaa luokkaansa koristenauhoineen paketin ympärillä... Pieniä asioita, mutta todella miellyttäviä ja ei mitenkään tavanomaisia. Hän tosiaan näki vaivaa myytäviin kelloihin alkaen niistä kertomuksista webbikaupassa liittyen jokaiseen kelloon ja lukemattomista valokuvista. Ja kyseessä oli kuitenkin yksittäiskappaleiden myynti... Eihän sellaista palvelua saa oikein mistään, mitä Callelta sai... Heti ensimmäisellä kerralla tavatessamme kiinnitin huomiota samaan, johon te muutkin. Kyseessä oli poikkeuksellinen henkilö ja asiantuntemus. Sydämellisyys ja rehellisyys tulivat niin vahvasti esiin. Kiinnitin joskus huomiota, että kesälläkin (tai talvella) hän ei tainnut paljon lomia pitää. Muutaman päivän tauko kesämökillä saaressa ja taas töihin...Hän oli niin sitoutunut valitsemalleen tielle korkeasta palvelun laadusta. Ei oikein sanoja tahdoa löytyä ja ei varmaan tarvitsekaan , koska mitään uutta en pysty sanomaan, mitä hänet tunteneet ja tavanneet ette ole jo sanoneet.

Toivon voimia Callen perheelle ja läheisille ja toivottavasti jossain muodossa tuo kellokauppa jatkaisi.

G Perreg
 


Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 650
Viestit
64 834
Jäsenet
6 985
Uusin jäsen
Browseri
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös