blingmatic

Uusi jäsen
Liittynyt
11.8.2020
Viestit
30
Monella merkillä käytäntö menoissa samaan suuntaan: vaikka kotimaisen jälleenmyyjän sepillä tietotaito riittäisi hyvin noiden korjausten, huoltojen tekoon niin valmistaja vetää kotiinpäin. Osittain ymmärrettävääkin, laitekanta valmistajalla sellainen ettei muualla pysty samaan viimeistelyyn. Mutta varaosapalvelulla voisivat petrata mainettaan helpommin kuin kovilla huoltohinnoilla, epämääräisillä toimitusajoilla. Tietysti työn olettaisi olevan hintansa veroinen. Eternan kohdalla omistaja keskittynyt kaukoidän, Kiinan markkinoille joten Euroopassa olevat toissijaisia. Kontiki Bronzea haikailin minäkin mutta nuo takuuhuoltojutut ja muut E-sekoilut hillitsevät intoa hankkia sellaista. Valmistajan huollossa on oma Grand Seiko, Hollannissa ja valmistunee ensi keväänä. Hintaluokka ihan samaa tuon esimerkkitapauksen kanssa. Lohtuna on ettei tee mieli/kannata/innosta myydä tai vaihtaa kyseistä kelloa enää eteenpäin vaan jää omaan ranteeseen. Hyvää kannattaa odotella.
 

Mika86_

Uusi jäsen
Liittynyt
22.1.2020
Viestit
30
Omasta kokemuksesta voisin antaa hieman kritiikkiä Eternan huollolle. Minulla on mielestäni mainio Eterna Kontiki Bronze kello, jonka jätin kotimaisille toimijalle huoltoon toukokuun alussa kellomessuilla. (kritiikki ei siis koske tätä suomalaista yritystä, vaan nimenomaan Eternaa). Viestittelyn jälkeen tuli ilmi, että kelloa ei voi huoltaa Suomessa vaan pitää lähettää tehtaalle Sveitsiin, koska varaosia ei saada Suomeen. Se on toki aivan ok. Mutta nyt edelleen joulukuun puolessa välissä kello on siellä, ja ei ole tietoa missä vaiheessa kello mahdollisesti valmistuisi ja olisi takaisin Suomessa. Kellon arvoon (2700€ ostohetkellä) nähden kyseessä kuitenkin aika arvokas huolto (noin 850€) niin jonkinlaisia väliaikatietoja olisi ollut kiva saada, että milloin huolto olisi mahdollisesti valmis. Tämä on ensimmäinen kerta kun oma kelloni lähtee tehtaalle asti huoltoon, joten osaisiko kokeneemmat harrastajat kertoa, että onko näin pitkä odotusaika normaalia näissä hommissa?
Lainaan itse itseäni. Nyt tosiaan noin 14kk siitä kun alunperin vein kellon huoltoon, ja edelleenkään kelloa ei ole huollettu, tai ylipäätään tullut mitään tietoa että milloin sen voisi saada takaisin. Nyt kun Keski-Euroopassa lomat pyörivät, niin heinä-elokuussa on turha odottaa mitään uutta tietoa. Hieman jo turhauttaa, ja väkisin tulee mieleeni että onko kelloni kadotettu jonnekin tms. Eterna ei toki muutenkaan ole tällä hetkellä päällimmäinen vaihtoehto, kun harkitsen uuden kellon investoimista, mutta tämä saaga vahvistanut ajatuksen, että tämä tulee jäämään kokoelmassani viimeiseksi Eternaksi.
 

pietu

Aktivisti
Liittynyt
12.3.2013
Viestit
658
Et ole yksin. Mulla on ollut kolme Eternaa huoltoreissulla nyt 10kk. Noiden inhouse koneistojen huolto ei tosiaan onnistu tuon varaosaongelman johdosta Suomessa. Joku vuosi sitten niiden huolto vielä onnistui.
Kaksi kolmesta on takaisin huollosta, yksi huollettiin loppupeleissä Suomen päässä ja toinen tehtaalla huollettavista saapui eilen.
 


Kokeile BookBeatia 2 viikkoa maksutta

Viimeisimmät keskustelut

Uusimmat ilmoitukset

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 901
Viestit
65 605
Jäsenet
7 094
Uusin jäsen
jAMPAH
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös