nouneim
Aktivisti
- Liittynyt
- 1.6.2013
- Viestit
- 557
Tällä kertaa huollon kohteena oli hieman yli 100 vuotias taskukello. Koneiston sarjanumeron perusteella se on valmistettu 1912. Dueber-Hampden oli Amerikkalainen kellotehdas. Eräs sukulainen lähti Amerikkaan 1900-luvun alkumetreillä. Tämän kellon hän ilmeisest hankki siellä jonkin aikaa oltuaan. Hän palasi myöhemmin vanhoilla päivillään Suomeen sukulaisten luokse, ja tämä kello oli edelleen käytössä päivittäin. Tuo kuvassa näkyvä paalinarun pätkä liittyy kellon tarinaan siten, että omistaja käytti narua ketjun sijaan. Alunperin se on varmaan ollut hätävararatkaisu ketjun rikkoutuessa, mutta se jäi käyttöön.
Kuori ei ilmeisesti ole umpikultaa, muttei vain kullatukaan. Kuoren sisältä löytyvien tekstien perusteella siinä on hieman paksumpi kerros kultaa, joka on liitetty ulkopintaan perumateriaalin kanssa jo ennen levyksi valssaamista. Nämä eivät kulu puhki helposti, kuten kullatut. Tässä kuorimallissa on vain yksi kansi edessä, eikä erillistä takakantta ole. Koneisto nousee saranoiden varassa edestä käsin. Nuppi täytyy nostaa ylös, jottei sen akseli taitu.
Koneisto on pyritty suojaamaan hyvin. Sisällä on vielä yksi ylimääräinen kansi. Kuoressa olevat maininnat 25 vuodesta liittyvät kullan puhkikulumisen takuuseen.
Itse koneisto on aikansa Amerikkalaisten laatukoneistojen tapaan melko runsaasti koristeltuja. Hionnat elävät komeasti kelloa liikuttaessa, ja tekee vieläkin säväyksen ainakin minulle.
Koneiston perustekniikka on hyvin pitkälle sama kuin nykyisissäkin mekaanisissa kelloissa, mutta joitain pieniä muutoksiakin on matkan varrella tullut. Tässä on suunnilleen kaikki aikansa tekniset herkut. Liipottimen spiraali on sinistettyä terästä, ja se on taivutettu loppupäästään muun spiraalin päälle (breguet-taivutus). Taivutuksen tarkoitus on saada jousi liikkumaan tasaisemmin joka suuntaan säteittäin, jolloin kellon asento ei pääse vaikuttamaan joustoon jousen oman painon kautta. Esimerkiksi Rolex käyttää vastaavan mallisia spiraaleja edelleen. Muita herkkuja on tietysti kivet kaikissa oleellisissa kohdissa ja "safety pinion", joka suojaa rattaita mahdollisen jousen katkeamisen yhteydessä.
Terässpiraalin heikkous on siinä, että se pehmenee lämpötilan kasvaessa. Pehmeneminen laskee liipottimen heilahdustaajuutta, joten laadukkaissa tuon aikaisissa kelloissa on lämpötilakompensoiva liipotin. Kehä on kaksoismetallinen, joka näkyy kuvassakin. Se pääsee liikahtamaan kaksoismetallin eri lämpölaajenemiskertoimien pakottamana sisään päin lämpötilan kasvaessa, ja se kumoaa spiraalin pehmenemisen vaikutuksen liipottimen heilahdustaajuuteen. Ilman kompensointia kello saattaisi jätättää tai edistää kymmeniä sekunteja vuorokaudessa, pienten lämpötilavaihtelujen vuoksi. Nykyään spiraaleja tehdään materiaaleista, joissa pehmeneminen on vähäistä (ja tasapainossa lämplaajenemisen vaikutuksen kanssa). Kompensointia ei tarvitse. Tietysti liipottimen materiaaleissakin on tällöin omat vaatimukset, ja materiaalitekniikka on ottanut harppauksia senkin suhteen.
Taulun irroittamiseksi koneisto pitää poistaa kuoresta. Tässä kuvassa koneiston ympärillä näkyy vielä "panta", joka pitää poistaa ennen kuin taulua kiinni pitäviin ruuveihin pääsee käsiksi.
Taulu on irti. Alta paljastuu "keyless"-mekanismi. Eli mekanismi, joka mahdollistaa nupin toiminnan sekä ajan siirtämiseen, että kellon vetoon. Kuvan "rautakiikku" pääsee liikkumaan ison ruuvin kohdalla olevan akselin suhteen. Kuvassa kiikku on asennossa "nuppi ylhäällä", jolloin välitykset kulkevat suoraan minuuttiputkelle, kellon keskelle. Nuppia kääntämällä viisarit liikkuvat. "nuppi alas"-asennossa kiikku pyörähtää vastapäivään, ja välitykset kulkevat vetojouselle, kiikun oikealta laidalta.
Kiikun alta paljastuvat rattaat. nupin kääntäminen pyörittää aina keskellä olevaa isoa ratasta, ja nupin asennosta riippuen veto välittyy joko minuttiputkelle vasemmalla olevan rattaan kautta tai vetojouselle oikean puoleisen rattaan kautta. Oikean puoleinen ratas on muuten kuvassa värin päin. Se kävi jo poissa, ja nakkasin kuvaa varten takaisin huolimattomasti.
Tässä kuvassa suurin osa koneistoa on jo purettu. Hieman harmillisesti jousikotelo on joskus kokenut kaltoin kohtelua. Ei tule mieleen miten tuo on aiheutunut, mutta vähän heikolla asenteella varmasti. Kuvassa näkyvä vipu vastaa edellä esitellyn "keyless-kiikun" kääntämisestä. Nupin akseli suoraan painaa vivun tarpeelliseen asentoon, ja vipu puolestaan kääntää taulun puolella olevan "kiikun".
Jousikotelon alta paljastuu toinen lievä kaltoin kohtelu. Kuvassa kauempana näkyvä vipu jousineen lukittaa pääjousen, mutta antaa myöten kelloa vedettäessä. Vivun ja jousen takana näkyy melkoisesti naarmuja. Normaali toiminta ei ole näitä aiheuttanut, joten jollain on varmaan ollut vaikeuksia asentaa jousta uudelleen vivun taakse jännitykseen. Vähän turhia naarmuja, koska jousi nousee oikeaan paikkaansa kevyesti nostamalla, kunhan sen ruuvi on riittävän löysällä...
Koska kello oli ennen huoltoakin jo toimiva, oletin huollon olevan tavallinen puhdistus ja öljyäminen. Kiviä tarkemmin katsoessa kaksi niistä oli halki. Molemmat saman akselin päistä! Mistähän moinen on aiheutunut? Kyseessä on neljännen rattaan kivet. Sekuntiviisari kiinnittyy suoraan rattaan akselin päähän, ja akselin pää on pitkä. Ehkä jokin isku akselin päähän? Kivet tietysti pitää vaihtaa, jottei halkeamat höylää akselia piloille. Hieman mustaa nöyhtää näkyi öljykupin reunoilla, mutta akselit näyttivät vielä käyttökelpoisilta.
Näissä vanhoissa koneistoissa kivet eivät ole pelkällä kitkasovituksella kuten nykyisissä. Kivien ja koneistopohjan välissä on sovitekappale, joka on muokattu kiveä vasten sorvissa. Sorvissa terä ei siis lastua, vaan muovaa sovitteen tiukasti kiven ympärille. Vanha kivi pitää poistaa väkisin painamalla, jolloin kivi voi murtua pieniksi siruiksi, tai sitten ei. Joka tapauksessa reunoja pitää ensin hieman avata ennen uuden kiven sovittamista.
Kuvassa uusi kivi on jo asennettu sovitepalaan (olisi sillä varmaan jokin suomenkielinen nimikin, mutta minulla ei ole suomenkielistä lähdekirjallisuutta). Varsinainen sovite on siis pieni nappi, joka on liimattu sovissa olevaan messinkikappaleeseen. Seuraavassa kuvassa näkyy sorvissa kiinni oleva kappale erikseen. Kiven ympärillä oleva ura on painettu neulalla, jolloin sisempi reuna painautuu tiukasti kiveä vasten. Ainakin joissakin teollisuuden aloissa tätä kutsutaan painosorvaukseksi. Käytin painamiseen tosiaan kirjaimellisesti (nuppi)neulaa, mutta sopivasti uudelleen muotoiltuna. Muokkasin kärjen hieman tylppää veneen keulaa muistuttavaksi, ja kiillotin särmät pois silikonisella kiillotuslaikalla. Uran leveys on 0,1 mm luokkaa.
Jotta painosorvaus onnistuisi, pitää kappale olla hyvin keskitetty. Sorvasin kiinnityskappaleen ensin tasaiseksi kiinnityspäästä, ja sitten porasin hyvin keskitetyn reiän keskelle, jolloin reiän keskelle jää kartiopinta. Ennen sitä olin sorvannut kohdistustapin, joka juuri mahtuu kiven reiän läpi, ja keskittää sovituskappaleen paikalleen kun sen painaa läpi sovituskappaleesta kartiopintaa vasten.
Rasiassa on sorvissa ollut kappale kartiosyvennyksineen, ja kohdistustappi. Itse kivi on jo kiinni sillassa sovituskappaleen kanssa. Nostin kuvaa varten halki menneen kiven puolikkaat viereen toisiaan vasten. Uusi kivi on kuvassa ylempi, jonka voi arvata kiven ympärillä olevan uran uudenkiiltävästä pinnastakin.
Koneiston pohjalevyn puoleinen kivi on kiinni sovitekappaleessa, joka on sovitettu tiukasti pohjalevyyn ilman varmistusruuveja. Lisäksi koneiston pinnoite näyttää yltävän sovitekappaleen päälle. Päätin olla irroittamatta sovitetta koneistopohjasta, ja painosorvasin kiven sen ollessa pohjalevyssä. Sorvi on niin pieni, ettei se mahtunut sorviin sellaisenaan, vaan sorvin runko piti kääntää väärin päin. Sorvaukseen tarvitaan kuitenkin tuki, joten asensin tuen kiinni samaan pöytään sorvin kanssa. ... ja lopputulos on sen näköinen viritys, että kuva kertoo selityksiä enemmän...
Koko koneiston sopiva keskitys ei onnistunut aivan niin kätevästi puualustaa vasten, vaikka käytin samaa menetelmää kohdistustappeineen. Puu antaa vaan periksi, ja tietysti hienosäätö vaati kärsivällisyyttä. Työvälineiden asiallisuus on toissijaista, ja lopputulos on se tärkein: kivi on kiinni.
Sitten pesun ja uusien kivien välysten tarkistuksien jälkeen kasaamaan koneistoa. Aloitin "keyless-kiikusta". Taaempana näkyy myös uusi kivi kiinnitettynä. Se poikkeaa sekä väriävyltään, että hieman muodoiltaan vanhoista, joten löydätte varmaan oikean kuvasta.
Kuvassa näkyvä ratas, joka tulee jousikotelon alle, on useimmissa koneistoissa jousikotelon päällä, siltojen puolella. Tämä jää koneiston sisuksiin piiloon. Ensin ajattelin, että jousta ei pääse vapauttamaan tarvittaessa, kuten muissa koneistoissa. Mutta pääsee sittenkin, jos tuntee koneiston rakenteen sisältä! Koneistopohjan reunassa on pieni reikä, josta piikillä voi painaa lukituksen pois päältä. Koneiston rakenne pitää tietää, mekanismi ei näy päälle! Koneistoa ei voi purkaa turvallisesti, jos jousessa on vielä vetoa.
Jousikotelon silta, ja pari puhtauttaan kiiltävää ratasta on paikoillaan.
Yksi silta ja pari ratasta lisää:
Silta viimeisten rattaiden päälle ja ankkuri. Vaihdettu kivi on tämän sillan kauempi kivi.
Melkein valmista! Paitsi että regulointimekanismi on lähes tapissa hitaan puolella ja kello yhä edistää rankasti. Tilanteen korjaamiseksi piti ottaa vielä liipotin pois ja vääntää kehän ruuveja. Mietin, olikohan joku jo väännellyt ruuveja tähän tilanteeseen päätymiseksi... Lähdin kuitenkin siitä oletuksesta, että liipotin on edelleen muuten tasapainossa, mutta hitautta on liian vähän. Väänsin säätöruuveja vastakkaisilta puolilta saman verran ulospäin, jolloin tasapainoa ei menetetä. Ja siis vain tähän tarkoitukseen käytettäviä ruuveja, ei lämpötilakompensointia koskevia. Nyt regulointimekanismin saikin jo käännellä melkein keskiasentoon, ja hienosäädön voi tehdä helposti regulointimekanismista. Tässä kellossa regulointi on kiitettävän helppoa. Kuvassa näkyvä, liipottimen vasemmalla puolella näkyvä mekanismi hammastankoineen ja rattaineen tekee säädöstä todella helppoa!
Säätöjä varten koneistoon piti saada vetoa. Olisi työlästä laitta koneistoa takaisin kuoriin vetoa varten ja taas irroittaa. Piti tehdä sopiva avain vetämistä varten. Kattohuopanaula sai uuden muodon ja tarkoituksen.
Tässä vielä pai kuvaa huollon jälkeen:
Kuori ei ilmeisesti ole umpikultaa, muttei vain kullatukaan. Kuoren sisältä löytyvien tekstien perusteella siinä on hieman paksumpi kerros kultaa, joka on liitetty ulkopintaan perumateriaalin kanssa jo ennen levyksi valssaamista. Nämä eivät kulu puhki helposti, kuten kullatut. Tässä kuorimallissa on vain yksi kansi edessä, eikä erillistä takakantta ole. Koneisto nousee saranoiden varassa edestä käsin. Nuppi täytyy nostaa ylös, jottei sen akseli taitu.
Koneisto on pyritty suojaamaan hyvin. Sisällä on vielä yksi ylimääräinen kansi. Kuoressa olevat maininnat 25 vuodesta liittyvät kullan puhkikulumisen takuuseen.
Itse koneisto on aikansa Amerikkalaisten laatukoneistojen tapaan melko runsaasti koristeltuja. Hionnat elävät komeasti kelloa liikuttaessa, ja tekee vieläkin säväyksen ainakin minulle.
Koneiston perustekniikka on hyvin pitkälle sama kuin nykyisissäkin mekaanisissa kelloissa, mutta joitain pieniä muutoksiakin on matkan varrella tullut. Tässä on suunnilleen kaikki aikansa tekniset herkut. Liipottimen spiraali on sinistettyä terästä, ja se on taivutettu loppupäästään muun spiraalin päälle (breguet-taivutus). Taivutuksen tarkoitus on saada jousi liikkumaan tasaisemmin joka suuntaan säteittäin, jolloin kellon asento ei pääse vaikuttamaan joustoon jousen oman painon kautta. Esimerkiksi Rolex käyttää vastaavan mallisia spiraaleja edelleen. Muita herkkuja on tietysti kivet kaikissa oleellisissa kohdissa ja "safety pinion", joka suojaa rattaita mahdollisen jousen katkeamisen yhteydessä.
Terässpiraalin heikkous on siinä, että se pehmenee lämpötilan kasvaessa. Pehmeneminen laskee liipottimen heilahdustaajuutta, joten laadukkaissa tuon aikaisissa kelloissa on lämpötilakompensoiva liipotin. Kehä on kaksoismetallinen, joka näkyy kuvassakin. Se pääsee liikahtamaan kaksoismetallin eri lämpölaajenemiskertoimien pakottamana sisään päin lämpötilan kasvaessa, ja se kumoaa spiraalin pehmenemisen vaikutuksen liipottimen heilahdustaajuuteen. Ilman kompensointia kello saattaisi jätättää tai edistää kymmeniä sekunteja vuorokaudessa, pienten lämpötilavaihtelujen vuoksi. Nykyään spiraaleja tehdään materiaaleista, joissa pehmeneminen on vähäistä (ja tasapainossa lämplaajenemisen vaikutuksen kanssa). Kompensointia ei tarvitse. Tietysti liipottimen materiaaleissakin on tällöin omat vaatimukset, ja materiaalitekniikka on ottanut harppauksia senkin suhteen.
Taulun irroittamiseksi koneisto pitää poistaa kuoresta. Tässä kuvassa koneiston ympärillä näkyy vielä "panta", joka pitää poistaa ennen kuin taulua kiinni pitäviin ruuveihin pääsee käsiksi.
Taulu on irti. Alta paljastuu "keyless"-mekanismi. Eli mekanismi, joka mahdollistaa nupin toiminnan sekä ajan siirtämiseen, että kellon vetoon. Kuvan "rautakiikku" pääsee liikkumaan ison ruuvin kohdalla olevan akselin suhteen. Kuvassa kiikku on asennossa "nuppi ylhäällä", jolloin välitykset kulkevat suoraan minuuttiputkelle, kellon keskelle. Nuppia kääntämällä viisarit liikkuvat. "nuppi alas"-asennossa kiikku pyörähtää vastapäivään, ja välitykset kulkevat vetojouselle, kiikun oikealta laidalta.
Kiikun alta paljastuvat rattaat. nupin kääntäminen pyörittää aina keskellä olevaa isoa ratasta, ja nupin asennosta riippuen veto välittyy joko minuttiputkelle vasemmalla olevan rattaan kautta tai vetojouselle oikean puoleisen rattaan kautta. Oikean puoleinen ratas on muuten kuvassa värin päin. Se kävi jo poissa, ja nakkasin kuvaa varten takaisin huolimattomasti.
Tässä kuvassa suurin osa koneistoa on jo purettu. Hieman harmillisesti jousikotelo on joskus kokenut kaltoin kohtelua. Ei tule mieleen miten tuo on aiheutunut, mutta vähän heikolla asenteella varmasti. Kuvassa näkyvä vipu vastaa edellä esitellyn "keyless-kiikun" kääntämisestä. Nupin akseli suoraan painaa vivun tarpeelliseen asentoon, ja vipu puolestaan kääntää taulun puolella olevan "kiikun".
Jousikotelon alta paljastuu toinen lievä kaltoin kohtelu. Kuvassa kauempana näkyvä vipu jousineen lukittaa pääjousen, mutta antaa myöten kelloa vedettäessä. Vivun ja jousen takana näkyy melkoisesti naarmuja. Normaali toiminta ei ole näitä aiheuttanut, joten jollain on varmaan ollut vaikeuksia asentaa jousta uudelleen vivun taakse jännitykseen. Vähän turhia naarmuja, koska jousi nousee oikeaan paikkaansa kevyesti nostamalla, kunhan sen ruuvi on riittävän löysällä...
Koska kello oli ennen huoltoakin jo toimiva, oletin huollon olevan tavallinen puhdistus ja öljyäminen. Kiviä tarkemmin katsoessa kaksi niistä oli halki. Molemmat saman akselin päistä! Mistähän moinen on aiheutunut? Kyseessä on neljännen rattaan kivet. Sekuntiviisari kiinnittyy suoraan rattaan akselin päähän, ja akselin pää on pitkä. Ehkä jokin isku akselin päähän? Kivet tietysti pitää vaihtaa, jottei halkeamat höylää akselia piloille. Hieman mustaa nöyhtää näkyi öljykupin reunoilla, mutta akselit näyttivät vielä käyttökelpoisilta.
Näissä vanhoissa koneistoissa kivet eivät ole pelkällä kitkasovituksella kuten nykyisissä. Kivien ja koneistopohjan välissä on sovitekappale, joka on muokattu kiveä vasten sorvissa. Sorvissa terä ei siis lastua, vaan muovaa sovitteen tiukasti kiven ympärille. Vanha kivi pitää poistaa väkisin painamalla, jolloin kivi voi murtua pieniksi siruiksi, tai sitten ei. Joka tapauksessa reunoja pitää ensin hieman avata ennen uuden kiven sovittamista.
Kuvassa uusi kivi on jo asennettu sovitepalaan (olisi sillä varmaan jokin suomenkielinen nimikin, mutta minulla ei ole suomenkielistä lähdekirjallisuutta). Varsinainen sovite on siis pieni nappi, joka on liimattu sovissa olevaan messinkikappaleeseen. Seuraavassa kuvassa näkyy sorvissa kiinni oleva kappale erikseen. Kiven ympärillä oleva ura on painettu neulalla, jolloin sisempi reuna painautuu tiukasti kiveä vasten. Ainakin joissakin teollisuuden aloissa tätä kutsutaan painosorvaukseksi. Käytin painamiseen tosiaan kirjaimellisesti (nuppi)neulaa, mutta sopivasti uudelleen muotoiltuna. Muokkasin kärjen hieman tylppää veneen keulaa muistuttavaksi, ja kiillotin särmät pois silikonisella kiillotuslaikalla. Uran leveys on 0,1 mm luokkaa.
Jotta painosorvaus onnistuisi, pitää kappale olla hyvin keskitetty. Sorvasin kiinnityskappaleen ensin tasaiseksi kiinnityspäästä, ja sitten porasin hyvin keskitetyn reiän keskelle, jolloin reiän keskelle jää kartiopinta. Ennen sitä olin sorvannut kohdistustapin, joka juuri mahtuu kiven reiän läpi, ja keskittää sovituskappaleen paikalleen kun sen painaa läpi sovituskappaleesta kartiopintaa vasten.
Rasiassa on sorvissa ollut kappale kartiosyvennyksineen, ja kohdistustappi. Itse kivi on jo kiinni sillassa sovituskappaleen kanssa. Nostin kuvaa varten halki menneen kiven puolikkaat viereen toisiaan vasten. Uusi kivi on kuvassa ylempi, jonka voi arvata kiven ympärillä olevan uran uudenkiiltävästä pinnastakin.
Koneiston pohjalevyn puoleinen kivi on kiinni sovitekappaleessa, joka on sovitettu tiukasti pohjalevyyn ilman varmistusruuveja. Lisäksi koneiston pinnoite näyttää yltävän sovitekappaleen päälle. Päätin olla irroittamatta sovitetta koneistopohjasta, ja painosorvasin kiven sen ollessa pohjalevyssä. Sorvi on niin pieni, ettei se mahtunut sorviin sellaisenaan, vaan sorvin runko piti kääntää väärin päin. Sorvaukseen tarvitaan kuitenkin tuki, joten asensin tuen kiinni samaan pöytään sorvin kanssa. ... ja lopputulos on sen näköinen viritys, että kuva kertoo selityksiä enemmän...
Koko koneiston sopiva keskitys ei onnistunut aivan niin kätevästi puualustaa vasten, vaikka käytin samaa menetelmää kohdistustappeineen. Puu antaa vaan periksi, ja tietysti hienosäätö vaati kärsivällisyyttä. Työvälineiden asiallisuus on toissijaista, ja lopputulos on se tärkein: kivi on kiinni.
Sitten pesun ja uusien kivien välysten tarkistuksien jälkeen kasaamaan koneistoa. Aloitin "keyless-kiikusta". Taaempana näkyy myös uusi kivi kiinnitettynä. Se poikkeaa sekä väriävyltään, että hieman muodoiltaan vanhoista, joten löydätte varmaan oikean kuvasta.
Kuvassa näkyvä ratas, joka tulee jousikotelon alle, on useimmissa koneistoissa jousikotelon päällä, siltojen puolella. Tämä jää koneiston sisuksiin piiloon. Ensin ajattelin, että jousta ei pääse vapauttamaan tarvittaessa, kuten muissa koneistoissa. Mutta pääsee sittenkin, jos tuntee koneiston rakenteen sisältä! Koneistopohjan reunassa on pieni reikä, josta piikillä voi painaa lukituksen pois päältä. Koneiston rakenne pitää tietää, mekanismi ei näy päälle! Koneistoa ei voi purkaa turvallisesti, jos jousessa on vielä vetoa.
Jousikotelon silta, ja pari puhtauttaan kiiltävää ratasta on paikoillaan.
Yksi silta ja pari ratasta lisää:
Silta viimeisten rattaiden päälle ja ankkuri. Vaihdettu kivi on tämän sillan kauempi kivi.
Melkein valmista! Paitsi että regulointimekanismi on lähes tapissa hitaan puolella ja kello yhä edistää rankasti. Tilanteen korjaamiseksi piti ottaa vielä liipotin pois ja vääntää kehän ruuveja. Mietin, olikohan joku jo väännellyt ruuveja tähän tilanteeseen päätymiseksi... Lähdin kuitenkin siitä oletuksesta, että liipotin on edelleen muuten tasapainossa, mutta hitautta on liian vähän. Väänsin säätöruuveja vastakkaisilta puolilta saman verran ulospäin, jolloin tasapainoa ei menetetä. Ja siis vain tähän tarkoitukseen käytettäviä ruuveja, ei lämpötilakompensointia koskevia. Nyt regulointimekanismin saikin jo käännellä melkein keskiasentoon, ja hienosäädön voi tehdä helposti regulointimekanismista. Tässä kellossa regulointi on kiitettävän helppoa. Kuvassa näkyvä, liipottimen vasemmalla puolella näkyvä mekanismi hammastankoineen ja rattaineen tekee säädöstä todella helppoa!
Säätöjä varten koneistoon piti saada vetoa. Olisi työlästä laitta koneistoa takaisin kuoriin vetoa varten ja taas irroittaa. Piti tehdä sopiva avain vetämistä varten. Kattohuopanaula sai uuden muodon ja tarkoituksen.
Tässä vielä pai kuvaa huollon jälkeen: