Kelloseppäkoulun tulevaisuus 2020 - 2024

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
Kelloseppäkoulun tulevaisuus 2020.......

ohNKyCb.jpg


Kelloseppäkoulun alasajo alkaa ensi vuonna (2021), jos valtion tuki ei kasva, sanoo yli 70-vuotiaan koulun rehtori Tiina Parikka.



Vetoomus Kelloseppäkoulun puolesta 2019

Edellä luetellut ovat osallistuneet vetoomukseen 27.10.2019 mennessä. Emme julkaise enää allekirjoituksia. "Pelastakaa Kelloseppäkoulu" kampanjaan voi osallistua muutoin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
 
Viimeksi muokattu:

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Minulla on menossa pienimuotoinen vaikuttamisproggis vielä muutaman päivän. Sitten työstän siitä paketin eteenpäin. Tälle on ainakin vahva tuki koulun puolesta. Vastauksia olen saanut lähes 150.

 

Puhti

Aktivisti
Liittynyt
6.7.2016
Viestit
697
Minulla on menossa pienimuotoinen vaikuttamisproggis vielä muutaman päivän. Sitten työstän siitä paketin eteenpäin. Tälle on ainakin vahva tuki koulun puolesta. Vastauksia olen saanut lähes 150.


Onko näissä pelastustalkoissa kuinka paljon annettu ääntä suomalaisille yrityksille, jotka kaiketi tarvitsevat esimerkiksi mikromekaniikan osaajia?
 

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Aiemman vetoomuskampanjan ytimessä oli nimenomaan yritysten tarpeet. Tai se, että jos koulutusta ei enää ole, niin käy huonosti. Valitettavasti ei vaikuttanut lopputulokseen syistä, joita voi vain arvailla.

Mun mielestäni suurin ongelma on koulutusuudistuksen massiivisuus, jossa yksittäisten timanttista työtä tekevien oppilaitosten rooli jää jalkoihin, eikä niitä poikkeuksia haluta tehdä. Siinä voi olla pelkona se, että kohta on pitkä jono eduskunnan oven takana eri oppilaitosten edustajista.

Kelloseppäkoulu on siinä mielessä kriittinen, että se on ainoa oppilaitos, joka kouluttaa mikromekaanikkoja. Muitakin on ollut isommissa oppilaitoksissa, mutta ne eivät ole menestyneet. Koulu ei myöskään voi tehdä ns. yritysyhteistyötä, tai kerätä lahjoituksia, koska rahoituksen turvaaminen on Poliisihallituksenkin mielestä valtion tehtävä.
 

MrMoss

Uusi jäsen
Liittynyt
25.6.2014
Viestit
10
Artikkelin viittaus kaikkien valmistuneiden työllistymiseen on kiinnostava. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa kelloseppien osalta? Työllistyvätkö he kelloteollisuuden tehtäviin globaalisti, Suomessa, vai kelloseppyydestään huolimatta mikromekaanikoiksi muihin teollisuuden tehtäviin?
 

Koistinen

Aktivisti
Liittynyt
10.2.2020
Viestit
840
Koulu ei myöskään voi tehdä ns. yritysyhteistyötä, tai kerätä lahjoiituksia, koska rahoituksen turvaaminen on Poliisihallituksenkin mielestä valtion tehtävä.

Ihan uteliaisuutta kysyä, että pystytkö tätä avaamaan? Mikä on kelloseppäkoululla tälle esteenä?

Jutun kun lukee hankkeissa oltu matkassa.
 
Viimeksi muokattu:

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Ihan uteliaisuutta kysyä, että pystytkö tätä avaamaan? Mikä on kelloseppäkoululla tälle esteenä?

Jutun kun lukee hankkeissa oltu matkassa.
Toisen asteen koulutusta järjestävät oppilaitokset pitää olla valtion rahoittamia. Kelloseppäkoulu on siinä mielessä poikkeuksellinen, että sen takana oleva säätiö hoitaa koulutusvelvoitteen toteutumista - mutta silti kyse on toisen asteen oppilaitoksesta, joilla ei voi olla toiminnan rahoittamiseen tähtävää keräyslupaa.

Tämä on juuri yksi iso kivi tulevaisuuden osalta, koska valtio kuristaa rahoitusta ja sitä et saa laillisesti hankkia kuten vaikkapa yliopistot.
 

tj86430

Jäsen
Liittynyt
6.1.2018
Viestit
304
kyse on toisen asteen oppilaitoksesta, joilla ei voi olla toiminnan rahoittamiseen tähtävää keräyslupaa.
Entä muut yritysyhteistyön muodot kuin keräys? Yritys teettää harjoitustöitä opiskelijoilla kustantamillaan materiaaleilla jne.
 

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Entä muut yritysyhteistyön muodot kuin keräys? Yritys teettää harjoitustöitä opiskelijoilla kustantamillaan materiaaleilla jne.
Materiaalikustannukset eivät varsinaisesti ole se ongelma. Ongelmana on se, että opettajilta on viety tunteja pois. Materiaalikustannusten puljaamisella ei korjaannu perusongelma, eli rahoituksen riittäminen palkkakustannuksiin.
 

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
A shoutout for The Finnish School of Watchmaking (Kelloseppäkoulu)

The Finnish School of Watchmaking (in Finnish Kelloseppäkoulu) is a unique school with high standards. This is reflected in the level of competence of the employees graduated from the school. As stated in YLE’s recent article (in Finnish) about the school, we learned that The Finnish School of Watchmaking is currently at stake. In this blog post we are gathering thoughts from our Bluefors alumni of the school, about how the schools’ education has helped them in their work and why we think it is important to keep on supporting the school.

At Bluefors, the role of watchmakers and micro-mechanics comprise design, testing, and phases in production, which are a crucial part in our production process. When the staff are proud of their work, the quality will follow.

Bluefors has been cooperating with the Finnish School of Watchmaking for many years. Micro-mechanics add up to the uniqueness of the products and adds value to the competitive advantage of Bluefors complex and highly demanded products. We are pleased to have extremely skillful alumni of the School of Watchmaking as our fellow colleagues. They have a valuable input in responding to the fast pace economic growth and to provide high quality standard products to our customers. We are proud to produce and develop our products in Finland and thus contribute to the growth of the domestic economy.

The Finnish School of Watchmaking supports our daily work at Bluefors
The education of the School of Watchmaking has provided our staff excellent hands-on education in hi-mech. “The education gave me tools to work with machinery and to be skillful with tools” says Anton Ahlroos, Technician at Bluefors. His fellow Technician Arttu Peltonen adds “the attention to detail and the ability to take pride in my responsibilities”.

The watchmaker and micro-mechanic education also make sure that designs are applied in a complex practice. “I’m able to design and machine parts independently. I have an idea of what my colleagues are also able to do because we have the same education. We got the same mindset.” says Timo Karjalainen, CNC Machinist at Bluefors.

From the Bluefors perspective, The Finnish School of Watchmaking has not only added value to our production and economic growth, but it also enlightens our daily work and team spirit. Working in a positive and motivating environment together with people with a similar mindset is crucial for a good and successful work experience. “One big thing is that we all know each other. We know what people can do after graduating from college and how we can approve our working skills. The school gave me good foundation in knowledge of materials, mechanics, machining, and cooperation. In addition, I got good friends and co-workers! I can see that people are really motivated.”, says Ville Hänninen, Head of Workshop.

The importance of maintaining The Finnish School of Watchmaking
If we would imagine the Bluefors future without The Finnish School of Watchmaking (Kelloseppäkoulu) it would mean for us to restructure our resources. We have really high standards for our products, so we know that The Finnish School of Watchmaking is a great place to recruit workers with great work attitudes. Working at Bluefors offer an opportunity to learn more and further your skills after graduation. “So, after a couple of years of being employed at Bluefors, we have multipotential workers.”, says Ville Hänninen. Timo Karjalainen points out that “If we lose this school, the nearest place to get the same sort of an education is in Sweden, Germany or Switzerland.”

From business point of view, The Finnish School of Watchmaking supports businesses in the hi-mech field to keep the research and development going by educating skillful and creative individuals to the job market.

The school provides unique and local education. If the funding of the Finnish School of Watchmaking is secured, it means hi-mech ecosystems in Finland and Europe are being invested in at the same time.

The Ministry of Economic Affairs and Employment of Finland states on their website that “Innovation plays an important role as an engine for renewal and productivity. The Finnish innovation policy aims to create an environment that encourages enterprises to bold innovation, renewal and international growth. Education and skills are the foundation for innovation. The aim of innovation policy is that new information generated by human inventiveness is used and deployed in all areas of society. Development of traditional technologies and a broad range of non-technological skills are used as instruments for economic growth and well being.”

We value these words and we value the future, but the countdown of The Finish School of Watchmaking has started.

We appreciate if you share this post to raise awareness, though, instead of expressing your lack of contentment, why don’t you share your business/legal/expertise and support the principal Tiina Parikka, Principal of The Finnish School of Watchmaking directly to save the school? Thank you.

Sto51Nf.jpg
 
Viimeksi muokattu:

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
NoeWUTn.jpg

Jos kellosepäksi valmistunut haluaa opiskella täydentävän tutkinnon osan mikromekaanikoksi tai mikromekaanikko kellosepäksi, voi sen nyt tehdä oppisopimuksella.

Tarvitaan työnantaja, joka työllistää opiskelijan alan töissä, maksaa palkkaa ja antaa opiskelijan käydä tekemässä tarvittavat teoriaopinnot koululla.

Tämä ryhmä (ns. neljäs vuosikurssi) starttaa elokuussa 2023 ja meihin voivat halukkaat opiskelijat ja yritykset olla yhteydessä mahdollisimman pian.

Hanna Harilainen

Rehtori, KTT


https://kelloseppakoulu.fi/contact/

https://www.kelloseppakoulu.fi
 
Viimeksi muokattu:

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
wPrZ3gg.jpeg
KELLOSEPPÄKOULU TIEDOTTAA - HELMIKUU 2024


Uutuutena tarjoamme tutkintoon tähtäävää koulutusta kello- ja korualan myyjille.
Se korvaa aiemman, alan suuresti arvostaman Erikoismyyjä -kurssin ja antaa erittäin kattavan osaamisen kello- ja korualasta. Opiskelu tapahtuu työnohessa oppisopimuksella. Tähän koulutukseen voi hakea milloin vain - haku on auki!

Myös kello- ja korualan liikkeet voivat olla meihin yhteydessä ja tarjota oppisopimuspaikkaa liikkeessään.

Lisätietoja tästä koulutuksesta ja lyhytkursseistamme Leena Auviselta.
Oppisopimuksella voi myös jo valmistunut kelloseppä tai mikromekaanikko suorittaa tutkinnon osan toiselta alalta. Tästä voi kysyä lisää Simo Ylitalolta.
([email protected])


Lisätietoa KELLOSEPPÄKOULUN syksyn 2024 tarjoamista koulutuksista löydät täältä:

- Haku syksyllä 2024 alkaviin kellosepän ja mikromekaanikon opintoihin
*** haku päättyy perjantaina 22.3.2024 klo 12.00 ***
https://kelloseppakoulu.fi/about/

- Haku syksyllä 2024 alkaviin oppisopimuskoulutuksiin joko tutkintoon tähtäävä artesaani (kello- ja korualan myyjä) tai toinen tutkintonimike (kellosepästä mikromekaanikoksi tai päinvastoin)
Tähän koulutukseen voi hakea milloin vain - haku on auki!
https://kelloseppakoulu.fi/oppisopimuskoulutus

eVNnHJp.jpeg
 
Viimeksi muokattu:


Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Ei jäseniä paikalla juuri nyt.

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 568
Viestit
64 604
Jäsenet
6 961
Uusin jäsen
antpant
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös