Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

Nissilä

Jäsen
Liittynyt
21.4.2013
Viestit
162
Tällaisen uutisen laittoi tänä aamuna Ilta-Sanomien nettisivut:



Sveitsiläisen kellonvalmistajan projekti sähköautojen akkujen valmistajana yskii.
Kolme vuotta sitten Swatch Groupilla meni lujaa. Maailman suurin, värikkäistä kelloistaan tunnettu valmistaja ilmoitti ennätyksellisestä bruttomyynnistään.

Sen jälkeen useissa sanomalehtihaastatteluissa toimitusjohtaja Nick Hayek ilmoitti vievänsä yhtiön kohti uutta. Se takoitti akustojen valmistamista sähköautoille, ja tavoitteeksi hän asetti 10-15 miljardin myynnin vuoteen 2020 mennessä.

Sijoittajat pitivät suunnitelmaa kalliina ja epärealistisena, ja vuonna 2016 Swatch-ryhmittymän myynnin odotettiin laskevan edellisvuoden 8,45 mirjardista Sveitsin frangista (7,8 miljardia euroa). Kun samalla Hayek kieltäytyi ryhtymästä säästötoimenpiteisiin laskevista myynneistä huolimatta, sijoittavat alkoivat kyseenalaistaa strategian.

Swatchin akuista on vähän tietoa. Hayek tunnetaan komeista ennusteistaan, jotka eivät aina toteudu, EFG Asset Management -rahaston johtaja Urs Beck sanoi Reutersille.

– Kun hän sanoo kymmenen, tiedät sen tarkoittavan viittä.

Perhesijoitusyhtiötä johtavan Carine Menachen yksi suurimmista panostuksista on Swatch. Hän kritisoi Hayekia siitä, että tämän pitäisi keskittyä enemmän luksustuotteisiin ja lanseerata enemmän rajoitettuja eriä Swatch-kelloista. Swatchilla on tallissaan edullisten kellojen lisäksi myös arvokkaita huippubrändejä, kuten Breguet.

Swatch kehittää sähköautoihin akkuja yhdessä Belenos Clean Powerin kanssa. Swatch on mukana 51 prosentin osuudella.
 

arbit

Aktivisti
Liittynyt
28.2.2014
Viestit
1 010
Vs: Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

Ne sähköautojen akut on raflaava ennustus mutta uutisartikkeli muuten aika asiantuntematon, "värikkäistä kelloista" -kohtahan selvästi kuvaa (Breguet-maininnasta huolimatta) sitä, että nyt olisi kyse myös eniten värikkäitä muovikelloja valmistavasta yrityksestä, vaikka konserni on ihan muusta tänä päivänä kuuluisa ja tunnettu.

Wikipedia:

Swatch Groupiin kuuluvat seuraavat kellomerkit:

Blancpain (Sveitsi)
Breguet (Sveitsi)
Calvin Klein
Certina (Sveitsi)
Endura
Flik Flak (Sveitsi)
Hamilton (Yhdysvallat)
Glashütte Original (Saksa)
Jaquet Droz (Sveitsi)
Léon Hatot
Longines (Sveitsi)
Mido (Sveitsi)
Omega SA (Sveitsi)
Pierre Bal-main
Rado (Sveitsi)
Swatch (Sveitsi)
Tissot (Sveitsi)
Union Glashütte (Saksa)
 

Nissilä

Jäsen
Liittynyt
21.4.2013
Viestit
162
Vs: Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

Aivan oikein, tekstihän oli tietysti iltapäivälehtien tunnettua tasoa, itsellänikin Swatch Groupin Longines hyrrää ranteessa ja niitä "värikkäitä muovikelloja" ei edes muista kuin yli nelikymppiset - Jos vähän liioitellaan :p
 

arbit

Aktivisti
Liittynyt
28.2.2014
Viestit
1 010
Vs: Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

Nissilä sanoi:
Aivan oikein, tekstihän oli tietysti iltapäivälehtien tunnettua tasoa, itsellänikin Swatch Groupin Longines hyrrää ranteessa ja niitä "värikkäitä muovikelloja" ei edes muista kuin yli nelikymppiset - Jos vähän liioitellaan :p

Jep, laskeskelin historiastani 7 heidän brändiään, joita olen omannut, mutten ikinä yhtään "aito-swatchia" ;D
 

pietu

Aktivisti
Liittynyt
12.3.2013
Viestit
657
Vs: Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

Mulla on ollut vain kahta SG:n merkkiä: Omega ja Tissot. Joskus muistan osallistuneeni Swatch kellotaulun suunnittelukilpailuun ilman suurempaa menestystä. Jonkun graffitiaiheisen taulun piirtelin. Tuosta on aikaa varmaan 30v tjs.
 

arbit

Aktivisti
Liittynyt
28.2.2014
Viestit
1 010
Vs: Swatch Groupin uusi aluevaltaus.

pietu sanoi:
Mulla on ollut vain kahta SG:n merkkiä: Omega ja Tissot. Joskus muistan osallistuneeni Swatch kellotaulun suunnittelukilpailuun ilman suurempaa menestystä. Jonkun graffitiaiheisen taulun piirtelin. Tuosta on aikaa varmaan 30v tjs.

Minulla on tällä hetkellä vain yksi Longines, ollut puolisen tusinaa heitä :)

Sen lisäksi ollut Tissotia, Certinaa, Glashütte Original, Omega, muutama Rado, ja Hamilton.

Kyllä olisi hienoa, jos he olisivat yhtä itsenäisiä taloja, mutta markkinatalous on näin rikki ja loputon konsolidointi rahalla rahan luo :-/
 


Viimeisimmät keskustelut

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 568
Viestit
64 601
Jäsenet
6 961
Uusin jäsen
antpant
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös