Tervetuloa

Suomen suurimmalle kelloaiheiselle keskustelufoorumille

Liity mukaan!

Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Äänestän tarinakilpailusarjan voittajaksi...


  • Ääniä yhteensä
    16

kanikune

Kelloista innostunut
Liittynyt
10.3.2013
Viestit
888
Tarinakilpailusarjassa on kuusi osallistumisia ja kaikki ovat hyvin mielenkiintoisia kertomuksia. Näin ollen poikkeuksellisesti valitsemme kaikki kuutta äänestyskierrokselle, jossa voittajaksi äänestävät käyttäjämme. Äänestys päättyy 20.4.2014 kello 23:59, jolloin voittaja myös julistetaan.

:gb Äänestäkää ja vaikuttakaa! :gb



Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Naurettava tai koskettava kertomus kellosta. Kertomus saa olla tositarina tai mielikuvituksellinen.

Palkintona Seiko 5 Sports Automatic SRP167K1 uudemmalla koneistolla. (Arvo 249e)


Kilpailusäännöt: klikkaa tähän
 

Masa P

Uusi jäsen
Liittynyt
11.11.2013
Viestit
20
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

A)

Elettiin vuotta 2011... Kesäkuun 30. oli tuleva minun ja vaimoni 10-v. hääpäivä. Varattuna matka Thaimaahan Hua Hiniin hotelli Hiltoniin ja sielläkin oikein sviittiin. Vaimo oli jo vuonna 2010 alkanut kyselemään minulta kelloista ja vallankin mekaanisista (olin siihen asti omistanut vain patterikelloja). Kerroin, että onhan mekaaninen kello aina mekaaninen ja rouva kyseli ja näytteli lehdistä yms. kuvia erilaisista kelloista. Haarukoi siis mieltymyksiäni...
No, 29.6.2011 vietimme 10-v. hääpäivämme aatoa suht kosteissa merkeissä, ja yöllä (siis 30.6.puolella) hiivittyämme huoneeseemme, vaimo kävi matkalaukullaan ja antoi minulle hääpäivälahjan... :gift Muovirasia, jossa oli Longitudin logo... ::)
Avasin rasian ja siellä oli vuoden 1972 Omega Speedmaster mkIII

Muistikuviemme mukaan hoin hyvät tovit mm. "Siis ei s****na, mitä v***ua, ei oo totta! jne...
Rouva oli ostanut Omegan jo joulukuussa 2010 Longitudista ja onnistui pimittämään ja piilottelemaan sekä vielä kuljettamaan kellon minulta salaa Thaimaahan. (Rouva kuulemma jännitti tullissa, ettei hänen käsilaukkuaan pengota turvatarkastuksessa ja minä näe mitä siellä onkaan...) ;D
Tästä alkoi automaattikellojen aikakausi minun osaltani. Omegan lisäksi minulla on nyt Stowa Flieger ja Zenith Respirator. :party

Kiitos vielä rakkaalle vaimolleni, että sai minut innostumaan tähän mekaanisten kellojen mahtavaan maailmaan! :-*
 

Kellox

Jäsen
Liittynyt
5.10.2013
Viestit
166
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

B)

Tähän alkuun lienee tulisi kirjoitaa kuten monissa elokuvissa on, perustuu tositapahtumiin.

Olen melkein aina ollut Seiko mies, tahi ainakin 70 luvun alkupuolelta asti, hyvikin hyvästä syystä. Siispä elettiin 70 luvun alkua ja olin saanut mummolta syntymäpäivälahjaksi hienon Seikon subbarin, sinitauluisen kera pepsi bazelin. Kellon tarkka malli ei ole muistissa, mutta ylpeänä sitä kannoin, sen muistan. Oli meinaan kaiffat kateellisia :)
Oisko ollut 1-2v myöhemmin hankin ekan "ison" prätkän piikien ja varttisten jälkeen. Silloin olin nuori ja vallaton motoristi. Pyörä oli Kawasaki 500 mach II vm-73. Pyörä missä oli tehoa sen ajan mitapuiden mukaan reilusti, takapainoinen, joten sillä oli todella helppo keulia. Jarrut tosin olivat onnetomat rumpu sellaiset. Ajo-ominaisuuksista ei voida puhua koska ne olivat olemattomat. Tuolloin asuin Helsingissä, Jääkärinkadulla lähellä viiskulmaa, siis mukulakivikatujen luvatussa kaupunginosassa. Myöskin sporakiskot olivat kiusana.
Ajovarusteet... olivat ajan hengen mukaiset. Nahkarotsi, farkut ja jonkinlaiset nahkahanskat. Zubuakaan ei olisi tarvinnut pitää lain mukaan mutta faija vaati että se on oltava päässä. Hän oiken kävi hankkimassa sellaisen avo mallin mut ei sentään pappamalista kera nahkaläpyköiden. Alkuun lintsasin sen käytöstä mutta kun faija pari kertaa takavarikoi prätkän avaimet niin vaade meni perille.
Tähän väliin pitää kertoa että kannan kelloa oikeassa kädessä, kello ranteen sisäpuolella. No mitenkä tämä liittyy Seikoon? No kaikki arvaavat että nurin oli menty ja niinhän siinä todellakin pääsi käymään.
Kyllähän te tiedätte, on kahdenlaisia motoristeja, niitä jotka ovat kaatuneet ja niitä jotka tulevat kaatumaan.
Keh, oikeastaan syy oli naisten, kuten aina. Pitihän sitä pullistella ja keulia kostealla mukulakivityksellä, Tehtaankadulla, kun jalkakäytävällä tepasteli se sen hetken ihastus omien kavereidensa kanssa. Diivaillen, kuten Liemola laulaa (stadin kundi prätkällään neulaa nostattaa, nahkarotsi niskassaan sen saanut on faijaltaan, hän kaikki hanat aukaise friidulle näytääkseen... jne) Alastullessa etunen sitten istahti sporakiskon uraan ja sit lähdettiin. Ei tullut asfaltti ihotumaa mutta kyllä se kostea mukulakivikin hiertää sen voin sanoa. Kaatuessa jalka heilahti sivulle ja osui pysäköityyn pösöön, tuli avomurtuma, ja sit liuuttiin... pitkään... mahallaan. Kasvoja onnistuin suojaamaan käsillä. Oikea käsi jossa se mummin lahja Seiko oli oli alimmaisena, toinen vasen, koukussa naaman edessä. Se luikuminen tuntui kestävän ainakin miljuuna vuotta.Sit katos taju.
Heräsin töölöössä, ensiavussa. Paljon myöhemmin osastolla lääkäri totesi jotenkin näin "poika ole onnellinen että sulla oli hyvä kello muuten ois ranne mennyt". Tarkkaa kuvaa mulla ei ole kuinka ja miten mutta kun lääkäri läksi pyysin hoitsua hakemaan mun jäljelle jääneiden rojujen joukosta Seikon. Olihan se todella karun näköinen, aivan kuin joku olisi rälläkällä hionut kellotauluun. Ei ollu enää pepsi bazelia jäljellä, ei edes hajua siitä, puolet kellotaulustakin puuttui. Myöhemmin faija ketuili kotona että päätit sit ohentaa kelloas. Se mikä minua nyt jälkeenpäin harmittaa on se etten säästänyt sitä totaalisesti. Pitkään se oli muistona lintasta mutta jossain elämän vaiheessa se on vain kadonnut tahi eksynyt, vahna kaveri.
Tiedän että on olemassa paljon arvostetumpia kellomerkkejä mutta tämän omakohtaisen tapahtuman jälkeen en ole suostunut ranteeseeni laittamaan pääasiallisesti kuin Seikoja. Joku muu on saattanut piipahtaa hetken testi ym vastaavasta syystä, mutta Seiko on aina palannut ranteeseen, nääs niihin ainakin voi luottaa kirjanmellisesti. Kokemuksella.

nm. Seiko for ever.

ps. Muuten se lady kenen "syytä" koko tapahtumasarja tavallaan oli tuli minua monasti katsomaan töölöön sairaalaan. Sitten kun pääsin pois sairaalasta ja jossain vaiheessa eroon kipsistä menin tervehtimään
Ladyä. Yöllä kun kompuroin kotia kohti lauleskelin vanhaa laulua joka menee jotenkin näin. Mä tiedän paikan mis ei vesi jäädy, ei paista aurinko, ei loista kuu, mut vaikeata(?) onkin sinne pääsy kun ruohon peitossa on sen suu...
 

m0dern_tim3s

Uusi jäsen
Liittynyt
19.7.2013
Viestit
1
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

C)

Olen foorumin historian alusta saakka ollut erittäin aktiivinen "luen-mutta-en-kirjoita"-tyyppinen foorumin käyttäjä. Jokin aika sitten vintage-kelloihin erikoistunut vanhenne.fi järjesti sähköpostikirjekilpailun, jossa parhaiten kellon tarpeensa perustelleelle kisailijalle oli tarjolla vanha Zodiac-rannekello. Kyseisen kellomerkin historia synnytti saman tien mielessäni tarinan, ja päätin koittaa kirjoittaa dekkarinovellin hieman film noir-elokuvien ja vanhojen rikoskirjojen hengessä. Näin ollen en sitten tullut koskaan kirjoittaakseni Zodiac-kisan tehtävänannon mukaista mailikirjettä :) Tämä tarinakilpailu tuli siis kuin tilauksesta. Tekstiä tuli paljon, joten pidän jonkinlaisena voittona jo sitä, jos jaksatte lukea loppuun saakka :)













Jazz-laulajatar ja Zodiac –mies
kirjoittanut Mod3rn_Tim3s

Olin saapunut Vallejoon kuusi päivää aiemmin, ja siitä saakka ankara sade oli kurittanut tätä kauhun jähmettämää kaupunkia. Vuoden aikaan nähden poikkeuksellisen kylmä ja sateinen sää ei ollut kuitenkaan asukkaiden suurin huolen aihe. Murhaaja oli yhä vapaana. Pelko seuraavan surmatyön tapahtumisesta näkyi jokaisen kohtaamani kaupunkilaisen katseessa, sen pystyi aistimaan tarkkailemalla heidän levottomia liikkeitään. Pahinta oli, että näissä järjettömissä veriteoissa ei tuntunut olevan mitään kaavaa. Seuraavaksi uhriksi saattoi päätyä kuka tahansa Vallejon vajaasta sadastatuhannesta asukkaasta. Paikallisilta poliisivoimilta näytti puuttuvan tarvittava kokemus ja luovuus tällaisen jutun ratkaisemiseksi. Tähän mennessä täkäläisiä lainvalvojia olivat työllistäneet lähinnä epätoivoiset viinakaupan ryöstäjät, mahtailevat sutenöörit ja niljakkaat huumekauppiaat. Näiden saattaminen vastuuseen teoistaan vaati lähinnä hieman viitseliäisyyttä ja kykyä loogiseen ajatteluun; kuin huonosti suunniteltu pasianssipeli, joka menee läpi joka ikinen kerta. Nyt oli kyse jostain aivan muusta, logiikka oli kaukana tästä jutusta. Viitseliäisyys ei auttanut, kun kukaan ei oikein tiennyt, mitä pitäisi viitsiä tehdä. Varmaankin juuri siksi piirikunnan poliisipäällikkö oli pari viikkoa aiemmin ylpeyttään nieleskellen pyytänyt sihteeriään tarttumaan puhelimeen ja valitsemaan numeroni.

Täytyy tunnustaa, että näiden kuuden päivän aikana en ollut päässyt jutun selvittämisessä edes alkuun. Päivät olin kävellyt ympyrää nuhjuisessa hotellihuoneessani ja tutkinut poliisipäälliköltä saamiani juttua koskevia asiakirjoja. Siihen nähden, että paikallisella poliisilla ei ollut hajuakaan jutun juonesta, se oli pystynyt jotenkin tuottamaan valtavan määrän tutkinta-aineistoa. Olin levitellyt nämä hajanaiset raportit ja veren kyllästämät valokuvat uhreista huoneeni lattialle ja koitin vedellä viivoja pisteestä toiseen, saada juttuun jotain tolkkua. Välillä istuin alas, sytytin tupakan ja kävin läpi yksittäisiä dokumentteja, välillä taas kiipesin tuolille nähdäkseni tutkintamateriaalin ikään kuin laajemmassa perspektiivissä. Mikään keino ei tuntunut avaavan juttua piirun vertaa. Toisinaan saatoin kokea pikaisen oivalluksen hetken, mutta aivan yhtä nopeasti olin taas tyhjän päällä. Tähän mennessä olin joka ikinen ilta päätynyt purkamaan jutun aiheuttamaa turhautumistani satama-alueen rähjäisiin juottoloihin, ryypännyt merimiesten kanssa ja kuunnellut heidän loputtomia juttujaan kuumista naisseikkailuista ja voitetuista nyrkkitappeluista, kertomuksia, joissa totuus tuntui usein olevan vain epätoivottu, mutta väistettävissä oleva este viihdyttävän tarinan tiellä (paradoksaalista muuten, että useimmiten merimiehet tappelivat keskenään, en ollut kuitenkaan koskaan tavannut merimiestä, joka olisi joskus hävinnyt tappelun).

Tänäkin iltana raivasin pää painuksissa tietäni läpi sankan sateen, kohti satama-alueen kuppiloiden kylmänä hohtavia neon-kylttejä. Hattu oli niin syvällä päässäni kuin mahdollista, takin kaulukset pysyivät pystyssä vain pitämällä niistä koko ajan kiinni käsilläni. Takkini liepeessä tuuli ja sade kävivät päättymätöntä taisteluaan; välillä tuuli pääsi niskan päälle ja nosti liepeeni hulmuamaan levottomasti perässäni, välillä taas sade otti erävoiton painamalla märkyydestä raskaan popliinikankaan tiukasti pohkeitani vasten. Olin melko varma, että olin saanut riittävän annoksen raitista ulkoilmaa, ja nostin katsettani kartoittaakseni korttelin ravintolatarjontaa. Kadun toisella puolella oli Bar Seawolf, meluisa ja tupakansavusta sakea pieni baari, jossa olin viettänyt ensimmäisen iltani tässä kaupungissa. Jostain syystä tuo pubin pahanen ei juuri nyt vetänyt minua puoleensa. Lisäksi minulla oli unenomaisen sekavia muistikuvia ajautumisesta sanaharkkaan paikan juomanlaskijan kanssa. Hieman kauempana punatiilisen teollisuusrakennuksen seinästä kajasti punertavaa valoa. Koska oli myöhäinen ilta, ja olin kaukana keskustan ympäri vuorokauden auki olevista elintarvikekioskeista, päättelin, että tuon samean valon lähde saattoi olla ainoastaan jonkin alkoholijuomia tarjoilevan anniskeluliikkeen mainoskyltti. Tihensin askeleitani ja parisenkymmentä metriä käveltyäni nostin jälleen katsettani. Nyt erotin jo mainoskyltissä olevan tekstin: Jazz Club Hermetic. Jatkoin harppomista, lopulta melkein juoksin kohti ovea. Vesi loiskui ja tunsin, kuinka märät sukkani litisivät kenkieni pohjia vasten.

Saavuin klubin syvän viininpunaiselle ovelle, tartuin kahvaan ja vedin. Ovi näytti raskastekoiselta, mutta aukesi yllättävän kevyesti ja äänettömästi. Astuin sisään ja kohtasin ovimiehen, jonka ilme näytti siltä kuin olisin yllättänyt hänet pahan teosta.

- Anteeksi, herra. En viitsinyt seisoskella ulkona. Melkoinen koiranilma, niin kuin varmaan huomasitkin. Ojenna päällystakkisi ja hattusi. Laitan ne narikkaan tuohon lämpöpatterin viereen, saat ne sitten kuivina ja lämpöisinä takaisin, mikäli viihdyt pidempään.

Tein kuten ovimies oli pyytänyt ja heitin tälle neljännesdollarin vaivanpalkaksi. Ryhdyin tutkimaan ravintolaa katseellani. Ensimmäiseksi silmääni osui miestenhuoneeseen johtava kyltti, jota lähdin seuraamaan. Astuin sisään käymälään, otin pyyhkeen ripustimesta, kävelin peilin ääreen ja pyyhin pois kasvoiltani veden ja valuneen hiusvoiteen. Sen jälkeen kaivoin housujeni takataskusta kamman ja muotoilin frisyyrini uudelleen. Lopuksi pesin käteni ja lähdin suunnistamaan kohti baaritiskiä. Tiski oli pitkä ja L-kirjaimen muotoinen. Sen takana baarimikko näytti kyllästyneeltä, ilta oli väkimäärästä päätellen ollut hiljainen. Istuin baarijakkaralle ja pian baarimikko lähti löntystelemään laiskan näköisesti minua kohti. Tilasin tuplaviskin ja tupakka-askin sekä pyysin saada luettavakseni päivän lehden. Sytytin tupakan ja otin varovaisen hörpyn viskistä. Avasin sanomalehden eteeni, mutta en jaksanut lukea siitä yhtään juttua. Sen sijaan katseeni hakeutui kuin itsestään vieressäni istuvan miehen ranteeseen, tarkemmin sanottuna hänen kelloonsa. Tämä tapa oli pinttynyt syvälle minuun. Isäni oli ollut aina sitä mieltä, että oikealla miehellä on oltava kello. Hänen palava kiinnostuksensa rannekelloihin oli hämmästyttänyt minua siitä saakka, kun olin osannut hämmästellä. Lapsena olin usein joutunut kuuntelemaan pitkiä kelloaiheisia monologeja. Kronometri, liipotin, bezel; nämä kaikki olivat tahtomattani tulleet minulle hyvin tutuiksi jo varhain. Aikana, jolloin ensimmäiset avaruuslennot oli tehty, isäni oli yhä vankkumattomasti sitä mieltä, että kellojen koneistoja liikuttava mekaniikka kertoo kaikista konkreettisimmin ihmislajin rajattomasta kyvykkyydestä. Kaikki tämä oli aiheuttanut minussa voimakkaan vastareaktion, enkä ollut isäni pettymykseksi koskaan suostunut kantamaan kelloa ranteessani. Tunsin kuitenkin kellovalmistajat ja niiden välisen hierarkian, erotin priiman ja sekundan. Ja siksi luultavasti nytkin vilkuilin vaivihkaa tuntemattoman miehen rannetta ja koitin saada selvää merkistä. Siinä näytti olevan ympyrän sisään piirretty risti. Helppo nakki! Kyseessä oli sveitsiläinen laatumerkki, Zodiac. Se mitä tuolla tiedolla tein, sitä en tiennyt itsekään.

Itseni ja Zodiac -miehen lisäksi ravintola oli suhteellisen tyhjä. Perällä, baaritiskin vasemmalla puolella muutama laivaston sotilas näytti viettävän vapaailtaansa biljardipöydän äärellä. Tiskiltä katsottuna oikeassa peränurkassa seisoi vanha pianon rähjä ja sen vieressä istui pieni, huonoryhtinen mies olutlasi edessään. Yhtäkkiä katseeni osui muutaman metrin päähän tiskin toiselle laidalle. Siellä näin jotain hyvin kiinnostavaa. Baarijakkaralla istui jalat ristittynä kaunis vaaleaverikkö, syvän tummansininen sametti-iltapuku yllään. Hän nojasi vasemmalla kyynärpäällään tiskiin, oikea käsi vei pitkässä holkissa palavaa savuketta kohti tulipunaiseksi maalattuja huulia. Naisen imaistessa henkoset, hänen silmänsä menivät hieman sirrilleen paljastaen silmäkulmiin muodostuvat hennot uurteet. Hän näytti juuri sellaiselta elokuvien kohtalokkaalta viettelijättäreltä, johon on helppo rakastua, mutta johon rakastumisesta saa poikkeuksetta kantaa raskaat seuraukset. En voinut käsittää, mitä tuo nainen teki tänä sateisena iltana täällä. Käänsin silmäni nopeasti Zodiac –mieheen ja huomasin myös hänen kiinnittäneen katseensa tiiviisti tuohon yksinäiseen kaunottareen. Minua melkein huvitti, kun yllätin itseni kokemasta jonkinlaisia mustasukkaisuuden tunteita naisesta, jonka olemassaolosta olin tullut tietoiseksi vasta joitain sekunteja aiemmin. Ryhdyin kiireesti miettimään toimivaa lähestymisrepliikkiä, jolla saavuttaisin etulyöntiaseman kilpailussa kaunottaren suosiosta. En päässyt ajatustyössäni pitkällekään, kun huomasin naisen nousevan baarijakkaralta ja kääntyvän minun ja Zodiac –miehen suuntaan. Hän otti pari hidasta askelta, pysähtyi sitten ja avasi suunsa.

- Anteeksi, herrasmiehet, mutta sattuuko teillä olemaan kelloa?

Pyörittelin hämmentyneenä päätäni enkä saanut sanaa suustani. Zodiac –mies sen sijaan kohotti hieman vasenta kättään ja kertoi kellon olevan neljää minuuttia vaille yhdentoista. Tuo täsmällisyys ja itsevarma äänensävy ärsyttivät minua. Käänsin katseeni takaisin viskilasiini ja imaisin kiukkuiset savut tupakastani.

- Kiitos. Kylläpä aika rientää. Minun pitäisi kai laulaa vielä yksi kappale, nainen sanoi ja kääntyi kannoillaan.

Nainen käveli hitain askelin kohti pianoa. Aivan baaritiskin kulmassa hän pysähtyi hetkeksi, sammutti savukkeensa tuhkakupin reunaan ja pyysi baarimikkoa tuomaan ison lasin valkoviiniä. Baarimikon askellus ei ollut enää lainkaan löntystävää, vaan hän suorastaan juoksi toteuttamaan naisen toivetta. Nainen otti viinilasin, iski baarimikolle silmää ja jatkoi matkaansa pianon suuntaan. Pianon vieressä istuva mies huomasi tilanteen, joi pitkin kulauksin tuoppinsa tyhjäksi ja siirtyi pianonjakkaralle istumaan. Hitaan ja katseemme naulinneen kävelynsä päätteeksi nainen pysähtyi pianon viereen ja riisui kenkänsä. Pieni huonoryhtinen mies asetti sormensa koskettimille ja alkoi soittaa. Piano kuulosti täsmälleen yhtä epävireiseltä kuin miltä se näyttikin, mutta pystyin silti tunnistamaan kappaleen, se oli Billie Holidayn tutuksi tekemä Lover Man. Alkusoiton aikana nainen sulki silmänsä ja huojui paljasjaloin musiikin verkkaisessa tahdissa. Vielä hetki sitten näyttäytynyt miltei ylimielinen itsevarmuus oli äkkiä muuttunut sanoin kuvailemattoman kauniiksi hauraudeksi. Nainen näytti elävän musiikkia koko vartalollaan. Tunsin sietämätöntä halua mennä naisen luokse, ottaa hänet syleilyyni ja suudella hänen punaisia huuliaan. Zodiac –mies tuijotti niin ikään haaveilevan näköisenä naista, samoin biljardipelinsä keskeyttäneet laivaston pojat. Lopulta laulu alkoi. Ääni oli syvä ja hieman käheä, herkkä ja samalla voimakas. Hetkittäin laulussa oli joitain epäpuhtauksia, mutta se ei häirinnyt ketään. Se oli upeinta, mitä olin kuullut ja kauneinta, mitä olin nähnyt - ja olin sentään nähnyt itsensä Lady Dayn tulkitsevan kappaletta New Yorkin Cotton Clubilla.

Koko kappaleen ajan olin ollut kuin irti todellisuudesta. Tunsin ihmeellistä lämpöä koko ruumiissani, ja olin samaan aikaan sekä uskomattoman rauhallinen että tavattoman levoton. Lover man, oh where can you be? Nainen melkeinpä kuiskasi tuon kappaleen lopettavan lauseen, silmät yhä tiiviisti kiinni. Pianisti soitti lyhyen loppusoiton. Hetken esityksen jälkeen oli aivan hiljaista. Sitten laivaston pojat repesivät niin kovaäänisiin suosionosoituksiin, että oli vaikea kuvitella niiden tulevan neljästä nuoresta miehestä. Zodiac –mies yhtyi aplodeihin ja lopulta sain itsekin liikutukseltani aloitettua taputtamisen. Nainen kiitti yleisöä hymyntapainen kasvoillaan, kumartui suutelemaan pianistia poskelle ja puki kengät jalkaansa. Hän otti viinilasinsa pianon päältä ja siirtyi istumaan takaisin samalle jakkaralle, jolla oli ennen esitystään istunut. Hän asetti holkkiinsa uuden savukkeen, sytytti sen ja otti pitkät savut. Savu tuli huulten välistä ulos ohuena kiilana. Viinilasiin oli jossain vaiheessa ilmestynyt huulipunatahra. Nyt en enää välittänyt nokkelasta avausrepliikistä. Päätin, että minun on vain lähestyttävä naista ja katsottava mitä tapahtuu. Olin juuri nousemassa jakkaralta, kun nainen käänsi katseensa suuntaamme.

- Hei kellomies, tule juomaan drinkki kanssani!

Zodiac –mies vilkaisi minua. Saatoin toki kuvitellakin, mutta minusta tuntui, että hänen kasvoillaan oli voitonriemuinen hymy. Hän otti viskilasinsa baaritiskiltä ja siirtyi naisen viereen istumaan. Hetkeen en meinannut tajuta, mitä oli tapahtunut. Tuntui, että korvani menivät lukkoon ja pään täytti epämääräinen humina. Lopulta ymmärsin tappioni ja tilasin uuden tuplaviskin. Hetken kuluttua tilasin taas uuden. Nainen ja Zodiac –mies luultavasi huomasivat lasittuneen katseen, jolla heitä herkeämättä tuijotin, mutta en välittänyt siitä. En kuullut kunnolla, mitä he puhuivat, mutta heidän kasvoistaan ja eleistään oli helposti pääteltävissä, että juttu oli lähtenyt luistamaan mukavasti. Tilasin jälleen uuden viskin. Baarimikko katsoi minua hieman epäröivän näköisenä, mutta kaatoi silti lasini piripintaan. Tunsin itsesäälillä maustetun humalan valtaavan ruumiini. Lopulta nainen ja Zodiac –mies nousivat. Nainen huikkasi hyvästit pianistille ja baarimikolle. He kävelivät peräkkäin kohti narikkaa. Zodiac –mies pyysi ovimieheltä takkinsa. Ovimiehellä oli tilannetajua, joten hän antoi silmää iskien Zodiac –miehelle sekä tämän oman että myös naisen takin, näin Zodiac –mies pääsi auttamaan takin naisen ylle. Ovimies työnsi oven auki ja niin nainen poistui ravintolasta Zodiac –miehen kanssa, minun äkkirakastunut sydämeni mukanaan. Vielä pitkän ajan kuluttua tuijotin jo kauan sitten sulkeutunutta ovea ja kirosin, miksi en aikoinaan ollut uskonut isääni.

Seuraavana aamuna puhelin soi liian varhain. Nousin hotellihuoneeni eteisen lattialta edellisiltaiset vaatteet yhä ylläni ja aloin huojua kohti vaativaan kuuloista pirinää seinästä tukea pidellen. Nostin luurin vapisevin käsin, rykäisin ääneni auki ja vastasin. Se oli piirikunnan poliisipäällikkö. Satama-altaasta oli löytynyt uusi uhri. Mitään sanomatta laskin luurin, nostin sen uudelleen, valitsin American Airlinesin asiakaspalvelun numeron ja varasin paikan seuraavalle mahdolliselle lennolle New Yorkiin.
 

Magilla

Kaikkea mitä ei voi syödä voi kerätä
Liittynyt
24.5.2013
Viestit
251
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

D)

Nolojen tilanteiden mies…

Olin koko lapsuus- ja nuoruusiän kantanut ranteessani sukulaisten ja tuttujen vanhoja vetokelloja kunnes koin että oli aika ostaa itse joku mieluinen kello. Valinta ei ollut kovinkaan vaikea koska syrjäsilmällä olin ihaillut Citizen Ana-Digi mallia lähinnä hyvän vesitiiviyden takia. 200m vesitiiviys tarkoitti sitä, ettei toistuvasti tarvitsisi kuivattaa vetokelloa takakansi auki patterin päällä. Hälytyskin kellosta löytyi joka tietenkin lisäsi ostointoa, joskin jälkeenpäin on käynyt mielessä jos hälytyksestä koskaan oli mitään iloa…

Citizen osoittautuikin sangen kestäväksi kelloksi, ja toimi tarkasti ja moitteettomasti niin saunassa kuin pakkasessa lähes 10 vuotta ennen kuin kapistus joutui tekemisiin voimakkaiden magneettien kanssa. Kyseiset magneetit saivat kellon sekoamaan täysin ja kahdesti kelloon vaihdettiin takuuna uusi koneisto vanhoihin kuoriin. Rupiset kuoret yhdessä potutuksen kanssa ettei koko kello mennyt loppuvaiheessa takuuseen johtivat sitten pikkuhiljaa sen tunnetun syrjäsilmän terästäytymiseen, taas kerran.

Vuosien varrella työtehtävät muuttuivat melko radikaalisti ja vakava uuden kellon haku alkoi. Työskentelin vuonna 1989 johtavassa asemassa pienehkön yrityksen vetäjänä kun työpöydän vieressä radio toisti koko päivän Radio Ykkösen ohjelmaa. Samalla korviini tarttui, lievän aivopesun tapaan, joka tunti aikamerkki jonka kuulemma kertoi Rolex. Vaikka en tuolloin juurikaan tiennyt kelloista muuta kuin että niitä ei saa kivittää eikä potkia Rolex alkoi kiinnostaa. Olin mainonnan uhri! Pakko myöntää.

Tietämättä edes ettei Rolex, mekaanisena kellona, voinut olla yhtä tarkka kuin vanha Citizen kävin tutulla kellokauppiaalla säätämässä alennukset kohdilleen. Niinpä sitten tilasin uuden Explorer II mallin, joka oli noudettavissa muutaman päivän kuluttua. Riemu olikin sitten ylimmillään kun sain kellon ja hämmästelin koko settiä, joka oli kuin eri planeetalta Citizenin pakkauksen kanssa johon sisältyi pelkkä käyttöohje.

Alkuinnostus Rolexiin oli mahtava! Myönnettäköön että fiilis tuntui aika diivalta aluksi. Noin viikon päästä, kun Radio Ykkönen edelleen mainosti tasatunnein, aloin ihmettelemään mitä pirua on tapahtunut? Aikamerkki ei mennyt yksiin oman Rolexini kanssa! Tyhmyyteni tiivistyi kun yritin tavoittaa tuttuani joka oli Radio Ykkösessä töissä. Olisin vain ilmoittanut että heidän kellonsa ei ole ajassa. Onneksi tuttuni oli matkoilla, olisi varmaankin muuten nauranut itsensä kipeäksi. Tietämättömyyteni mekaanisista kelloista oli siis edelleen hukassa.Tuohon aikaan faksi oli vasta hiljakkoin syrjäyttänyt teleksin joten herne nenässä, hihat palaneena ja pelihousut revittynä aloin kirjoittamaan kirjettä jonka sitten lähetin faksilla Rolexin tehtaalle Sveitsiin. En kutsuisi kirjettä kovinkaan kaunopuheiseksi ja toin melko selkeästi ilmi seikan että lasten hiekkalaatikolla käyttämät Mikki Hiiri-kellot ovat tarkempia kuin Rolex. Ja totta tosiaan, niinhän ne kvartsikelloina olivatkin, mutta nyt reagoi myös Rolex Sveitsissä. Olin kai lievästi sanottuna loukannut heitä.

Seuraavana aamuna Suomen Rolex maahantuojalta soitettiin ja sovittiin tapaaminen samalle päivälle. Tapaaminen johti varsin perusteelliseen oppituntiin mekaanisista kelloista ja niiden tarkkuudesta. Samalla myös kelloni säädettiin minkä jälkeen noin 10 sekunnin heitto vuorokaudessa tarkentui lähes täysin. Kokemus on kuitenkin syöpynyt mieleen opettavaisena, mutta myös nöyryyttävänä. Jälkeenpäin on tietenkin helppo puolustautua sillä, ettei nettiä ollut vielä edes keksitty niihin aikoihin.

Lannistumatta kuitenkaan tuosta ensimmäisestä Rolexista jatkoa tuli sittemmin kuuden erilaisen Rolexin voimin. Ehkä huvittavin tapaus sattui Ruotsissa Power Meet-tapahtuman rompetorilla. Ranteessani oli teräs/kulta Subi kun aloin tinkimään hintaa Cadillacin korjaamokäsikirjasta. Myyjän pyytämä 1.000 kruunua ei ollut kova, mutta kokeilin tarjoamalla 700. Myyjä oli huomannut kelloni ja tokaisi: ’Ei kai kukaan jolla on noin kallis kello tarvitse tinkiä’? Hieman hämilläni ja punastuneena vastasin että kyseessä on vain halpa kopio kun varallisuus ei riitä aidon ostamiseen. Ei mennyt valhe läpi vaan myyjä pyysi jos saisi katsoa Rolexia tarkemmin. Ojensin vastahakoisesti kellon myyjälle joka totesi: ’Kuule, sua on vedätetty. Tämä Rolex sattuu olemaan aito’! Lopulta kirja kuitenkin vaihtoi omistajaa hymyssä suin, mutta hinnaksi jäi 800 kruunua.

Nykyään harrastaminen onkin mennyt lieväksi tasapainoiluksi autojen ja kellojen välillä. Autoja kun on ollut jo lähes sata ja kellojakin arviolta viisikymmentä erilaista. Päälle moottoripyörät, asuntovaunu ja vene.
 

Viäteri

Uusi jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Viestit
7
Tarinakilpailusarjan osallistumiset

E)

Voihan se tarina olla riimissä, eikö totta?

Aamulla kun herää, miettii aikaa sekä oloa,
sitten katsoo kellosta onko meno jopa noloa.
Kello kertoo, kello hoputtaa,
Kello antaa aikaa, kello joskus toputtaa,
Kelloa vastaan juostaan, sitä varoiksi kaulassa kannetaan,
Kello joskus armahtaa, se usein myös lahjaksi annetaan.
Kello tekee voittajia ja häviäjät määrää,
Kello mittaa työaikaa, kotiinlähdön määrää.
Toisilla tärkeää kellossa on tarkkuus ja aika,
Toisilla vieno tikitys ja ulkonäkö on se taika.
Kello näyttää mistä tulet, mihin olet menossa,
Kellon viestii muutakin kuin jättipotin kenossa.
Kelloa ei tunteetta voi varmaan koskaan ohittaa,
Se vuorokauden määrää ja sitä myöskin osittaa.
Noinkohan kellolle kun säveltää näin oodin,
Uuden Seikon kanssa saa jakaa sporttisemman moodin?
Tuskin uusi kello aikaa mihinkään muuttaa,
Aamulla taas kun herää, kello herätystä tuuttaa... :)
 

arbit

Aktivisti
Liittynyt
28.2.2014
Viestit
1 010
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

F)

Graalin malja

Vanhemmat meistä muistavat 70-luvun ja digitaalikellot. Kellothan olivat muutenkin muodissa silloin, jokainen käytti kelloa, vauvasta vaariin. Minä olin jo pitkään kuolannut mainoksen uhrina Mustaa Casiota. Köyhän perheen kakarana ei minulla ollut tietenkään siihen varaa itselläni. Sen kokomusta ulkomuoto, hiilikuituinen runko ja digitaalisen tarkka ajanotto 1/100-sekuntien tarkkuudella sekoittivat pienen teinin pään.

Kerjäsin Mustaa Casiota sitä niin pitkään, että lopulta sain kuin sainkin sen rippilahjaksi. Pienen pojan pään täyttymys. Poika oli pollea. Niin sitten kisattiin sillä koulussa, kuka saa sadasosan tarkkuudella näpyteltyä sovitun tavoitesekunnin, tasan 5 sekuntia. Tai kuka saa sen nopeimmin pysähtymään, montako sekunnin sadasosaa se on ollut käynnissä.

Me räpellettiin sitä porukalla niin kovaa, että siitä alkoi hyvin pian jo kulua nuppien mekanismi, ei ollut tarkoitettu sellaiseen volyymiin kaiketi. Runkoa naputtelemalla napit nousivat kuitenkin aina pohjasta ja pelit jatkuivat.

Olin myös ylpeä ja rehvakas siitä, että se on kestävää ja kevyttä hiilikuitua, parempaa kuin mikään ikinä! Ei kellään muulla ollut mitään tuollaista.

Olin saanut päähäni käyttää kelloa taskun pohjalla ilman ranneketta, se oli sillä tavalla kivempi lelu oppitunneilla pelailtavaksi. Yksin ja seurassa. Se mahdollisti myös hauskan leikin, pienen pojan rehvakkuuden täyttymykselle. Olinhan saanut päähäni, että hiilikuitu on maailman kahdeksas ihme ja kestää varmaan tiikeritankinkin ajaa päältään, sitä piti sitten todistella.

Muina miehinä heittelin rannekkeetonta kelloani vanhan koulurakennuksen kivilattioita pitkin, "Musta Casio kestää mitä vain!".

Kunnes ei kestänyt. Viskomisen seurauksena siitä lohkesi pala kuoresta, rannekkeen korvake mukanaan. Ylpeys kävi taas lankeemuksen edellä ja kantapäähän kasvoi kokemuksen kääpää. Niin hiljeni uljas Musta Casio ja rääpäle oli taas tavallinen rääpäle.
 

Binh

Aktivisti
Liittynyt
9.3.2013
Viestit
695
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Hyvät naiset ja herrat!

Kuvakilpailusarjan osallistuminen on päättynyt ja tuomaristo vetäytyy nyt valitsemaan viittä voittajaehdokasta. Ehdokkaille järjestetään lähes viikon mittainen äänestys, jonka aikana Kellofoorumin jäsenet äänestävät ehdokkaista parhaimman. Kilpailun voittajaksi julistetaan eniten ääniä saanut ehdokas.

Äänestys tapahtuu tässä ketjussa ja alkaa huomenna (15.4.) klo 18:00. Äänestys päättyy 20.4.2014 kello 23:59, jolloin voittaja myös julistetaan (Info-ketjussa: http://kellofoorumi.com/index.php/topic,1124.0.html).
 

Magilla

Kaikkea mitä ei voi syödä voi kerätä
Liittynyt
24.5.2013
Viestit
251
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Siis 15.4 alkaa ;D
 

Binh

Aktivisti
Liittynyt
9.3.2013
Viestit
695
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Äänestys on käynnistynyt!

Äänestäkää ahkerasti, koska vain äänestämällä voit vaikuttaa. ;)
 

Kellox

Jäsen
Liittynyt
5.10.2013
Viestit
166
Vs: Tarinakilpailusarjan osallistumiset

Kiitos tlläpidolle ja muille minua kanattaneille ja ennekaikkea muille kilpailijoille.
Koskaan aikaisemmin en ole netistä mitään voittanut joten tämä oli tavallaan työvoitto.

Vielä kerran iso kiitos

Kale
 
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös