Aikoinaan halvempien kellojen kanssa vedenkestävyys ei minulle juuri merkinnut. Jos kellossa luki “water resistant”, oletin että sillä voi tehdä kaikkea mitä nyt normaalisti voi kuvitella märässä ympäristössä tekevänsä: tiskata, pestä kädet, kävellä sateessa, käydä suihkussa ja jopa suomalaisen erikoisuuden eli käydä saunassa. Ja myös pintauida hieman altaassa. Mitään ongelmia ei ollut, kellot toimivat ok eikä edes kosteutta yleensä tullut kellotaulun sisään.
Sitten hieman kalliimpien kellojen myötä opin, että on ATM-luokittelut, joita suoraan käännetään metrisyvyyksiksi paitsi että oikeasti ei. Peli muuttui ihan erilaiseksi.
Kyllähän kalliimmasta kellosta haluaa pitää huolta, koneiston kastuminen ei ole ollenkaan mukavaa.
10m: Vain pisarasuojattu. 20m: Vain roisketiiviys (toimii sateessa kunhan ei ole rankkasade), ei saa laittaa käsialtaaseen. 50m: Rajoitetusti vesitiivis, ei saa uida, voi käyttää suihkussa. Ja niin edelleen. Ja sitten vielä varoiteltiin, että nämä vedenpitävyydet heikkenevät ajan myötä kun tiivisteet hapertuvat ja tuo luokittelu oli voimassa käytännössä vain ennen ensimmäistä käyttöä…
Katsoin noita luokitteluita kummissani ja totesin että ok, ilmeisesti 200 metrin vesitiiviys on se ensimmäinen uskottava taso johon tähdätä jos voi joskus olla vaara joutua kellon kanssa kosteampaan paikkaan, vaikkapa lumihankeen tai uima-altaaseen tai rannalle.
Ja sen jälkeen ryhdyin ostamaan kelloja joissa oli vähintään 200 metrin luokitus. Ja tein tätä aikani, kunnes rupesin uudelleen miettimään. Kaikki kellot olivat jonkun tason suklareita ja näyttivät siltä, mutta kuinka paljon hienoja kelloja onkaan jotka jäävät tuosta 200m speksistä? Pystyisikö niiden kanssa kuitenkin elämään? Päätin olla välittämättä taas vesitiiviyksistä ja ostaa myös alle 200m luokiteltuja kelloja jopa (gasp) ilman ruuvattavia kruunuja ja uskaltaa mennä niiden kanssa ulos jopa merenrannan lähelle vaikka kosteusprosentti olisi korkea.
Mietin kuitenkin noita ATM-luokitteluita ja sitä, miten paljon ne edelleen ohjaavat muitakin potentiaalisia ostajia, vaikkei 200 metrin laitesukellusta harrastaisikaan. Nettifoorumilla pidetään edelleen jotain 5 ATM pukukelloja rajoittuneena... ja suklarit ovat edelleen muotia.
Sitten hieman kalliimpien kellojen myötä opin, että on ATM-luokittelut, joita suoraan käännetään metrisyvyyksiksi paitsi että oikeasti ei. Peli muuttui ihan erilaiseksi.
Kyllähän kalliimmasta kellosta haluaa pitää huolta, koneiston kastuminen ei ole ollenkaan mukavaa.
10m: Vain pisarasuojattu. 20m: Vain roisketiiviys (toimii sateessa kunhan ei ole rankkasade), ei saa laittaa käsialtaaseen. 50m: Rajoitetusti vesitiivis, ei saa uida, voi käyttää suihkussa. Ja niin edelleen. Ja sitten vielä varoiteltiin, että nämä vedenpitävyydet heikkenevät ajan myötä kun tiivisteet hapertuvat ja tuo luokittelu oli voimassa käytännössä vain ennen ensimmäistä käyttöä…
Katsoin noita luokitteluita kummissani ja totesin että ok, ilmeisesti 200 metrin vesitiiviys on se ensimmäinen uskottava taso johon tähdätä jos voi joskus olla vaara joutua kellon kanssa kosteampaan paikkaan, vaikkapa lumihankeen tai uima-altaaseen tai rannalle.
Ja sen jälkeen ryhdyin ostamaan kelloja joissa oli vähintään 200 metrin luokitus. Ja tein tätä aikani, kunnes rupesin uudelleen miettimään. Kaikki kellot olivat jonkun tason suklareita ja näyttivät siltä, mutta kuinka paljon hienoja kelloja onkaan jotka jäävät tuosta 200m speksistä? Pystyisikö niiden kanssa kuitenkin elämään? Päätin olla välittämättä taas vesitiiviyksistä ja ostaa myös alle 200m luokiteltuja kelloja jopa (gasp) ilman ruuvattavia kruunuja ja uskaltaa mennä niiden kanssa ulos jopa merenrannan lähelle vaikka kosteusprosentti olisi korkea.
Mietin kuitenkin noita ATM-luokitteluita ja sitä, miten paljon ne edelleen ohjaavat muitakin potentiaalisia ostajia, vaikkei 200 metrin laitesukellusta harrastaisikaan. Nettifoorumilla pidetään edelleen jotain 5 ATM pukukelloja rajoittuneena... ja suklarit ovat edelleen muotia.