Worldtimerin löytämisen vaikeus

hm42

Aktivisti
Liittynyt
30.9.2014
Viestit
1 215
Jo jonkun aikaa minun on tehnyt mieli worldtimeriä.

Harmi vain, että markkina on täyttynyt worldtimerin näköisillä kelloilla jotka oikeasti ovat vain gmt-kelloja taulua ympäröivällä kaupunkiringillä ja 24h gmt-viisarilla tai -kehällä. Kyllähän näistäkin löytyy nättejä esimerkkejä, mutta se ei nyt kuitenkaan ole sitä mitä olin etsimässä.
Halusin löytää aidon worldtimer-kellon, josta näkee kellonajan eri puolilla maailmaa yhdellä silmäyksellä, eikä vain kahdessa määritellyssä paikassa.

Worldtimerin haasteena mielestäni on, ettei se komplikaatio ideologisesti sovi ihan jokaiseen kelloon.
Esimerkiksi sukeltaja harvoin sukeltaa monen aikavyöhykkeen läpi. Jotain kosmopoliittista pitää siis pohjana olla, että kelloon kehtaa laittaa world timer -kehän pyörimään.

Toinen haaste tuli siitä, että jostain syystä tämä komplikaatio on monilla kellovalmistajilla yllättävän arvokas ominaisuus. Minä en keksi, mikä siinä toteutuksessa niin vaikeaa on, mutta hinta pompsahtaa kyllä monesti vaativampien ominaisuuksien luokkaan. Miksi tämä on vaikeampi tehdä kuin kuun asento tai krono, en tiedä.

Kaiken tämän jälkeen kompromissiratkaisu kuitenkin löytyi.

Riittävän edullinen - riittävän looginen mallisarjan ideaan ja historiaan sopien - koneisto mielellään inhouse.

Tein valintani jo ja kello on tilauksessa, mutta minkä itse valitsisit ja miksi?
 

Puhti

Aktivisti
Liittynyt
6.7.2016
Viestit
697
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Ei niin tuttu, mutta kylläkin houkutteleva kellogenre. Sen verran mitä oon asiaan tutustunut niin mun budjetilla (ei kovin suuri) valinta ois Ball Trainmaster Worldtime.

Perusteluina sopiva koko (41 mm), todella hyväksi havaittu merkki ja mainio hinta-laatusuhde, vaalea taulu ja muutenkin tykkään designista. Ainoa miinus tulee viikonpäivästä, jonka näyttö on typerässä paikassa. Olisivat jättäneet kokonaan pois, jos ei saanut sijoitettua päovämäärän viereen.

gm2020d-ll1cj-sl-1499435905-4409.jpg
 

hkk

Jäsen
Liittynyt
29.1.2017
Viestit
105
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Jaeger LeCoultre Geophysic Universal Time
Mielestäni tämä vaan on hieno, lisäksi se, että kaveri on kelloseppänä JLC:n tehtaalla näitä arvokelloja väsäämässä. Tosin hiukka hinnakas, joten ei ole todellisella ostoslistalla, tuskin koskaan tulee olemaan.

jlc-geophysic-utc-gold.jpg
 

hm42

Aktivisti
Liittynyt
30.9.2014
Viestit
1 215
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Tuo Ball oli minulla shortlistillä, mutta vähän tylsä eta-pohjainen koneisto pudotti lopulta.
 

tj86430

Jäsen
Liittynyt
6.1.2018
Viestit
304
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

selittäkääs tyhmälle miten tuo kaupunkikehä _käytännössä_ toimii, kun eri puolilla maailmaa ollaan eri aikaan kesäajassa (tai ei olla ollenkaan)? Esim. kuvien kehissä näyttäisi olevan Lontoon ja Aucklandin aikaero 12 tuntia, mutta eihän se käytännössä ikinä ole sitä, vaan joko 11 tai 13 tuntia (12 tunnin ero taitaa olla vain lyhyen aikaa maaliskuun loppupuolellla ja sitten kuukauden verran syyskuun lopulta lokakuun lopulle). Eli kehältä voi katsoa jotain viitteellistä, ja sitten täytyy tietää mihin aikaan missäkin vaihdetaan kesäaikaan jos vaihdetaan ja tehdä hieman päässälaskua?
 

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

tj86430 on käytännön ajannäytön ytimessä. Tässäpä juuri yksinkertaisimpien aikavyöhykekehään perustuvien "maailmankellojen" dilemma. Mielestäni nämä sekavan näköiset, paikkojen nimillä varustetut kellotaulut muistuttavat lähinnä perinteisen radiovastaanottimen kanavanvalitsinta.

Jos "maailmankellon" käyttö on muuta kuin ranne-estetiikkaa ja ihan oikeasti tarvitaan ranteesta nähdä eri aikavyöhykkeiden kellonaikaa (niitä lienee 24 vyöhykettä jotka ovat 1h tasaerolla ja n. 12 vyöhykettä vajaan tunnin, eli 45min tai 30min erolla, on ainakin alempana mainittu saksalainen kello varsin varteenotettava.

44mm Glashütte Original Senator Cosmopolite (ref. 1-89-02-03-02-01) kal. 89-02
https://www.glashuette-original.com/collection/senator/senator-cosmopolite/1-89-02-03-02-01
- 35 aikavyöhykkeen valinta ml. ½ h and ¾ h erot, kesä-/talviaika ja paikallinen aika

SXiZAj4.jpg
 

Alex70

Jäsen
Liittynyt
27.3.2014
Viestit
306
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Tissotin vintage olisi oma valinta.
http://hoodinkee-beta.squarespace.com/blog/2010/9/21/our-favorite-vintage-tissot-the-1950s-tissot-navigator-world.html
 

teppo teboil

Uusi jäsen
Liittynyt
12.2.2018
Viestit
49
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Ei varmaan kuulu tähän sarjaan?

The Value Proposition The Casio AE1200WH-1A World Timer, At Less Than One Dollar Per Time Zone

https://www.hodinkee.com/articles/casio-ae1200wh-1a-world-timer-value-proposition

P8030036.jpg
 

hkk

Jäsen
Liittynyt
29.1.2017
Viestit
105
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Tämäkään ei ehkä ole ketjun aloittajan tarkoittama worldtimer, oletan että haetaan klassista ulkonäköä ja mekaanista toimintaa, eikä näitä edukkaimpia aikasorveja. Mutta Citizen on tämän nimennyt Citizen Navihawk Wr100 World Time -nimellä. Ostin joskus toistakymmentä vuotta sitten lentokoulussa. Oli silloin niin ilmailuhenkisen oloinen tämä, ja sopi silloiseen olemattomaan budjettiin. Mutta kaikki maailman ajat tosiaan näkyy nappia painamalla digitaalisena aikavyöhykkeen mukaan ja lisää nappia tönimällä saa analoginäytönkin siirtymään sille vyöhykkeelle. Lisänä on sub dial joka näyttää UTC ajan, ja toinen sub dial joka vihjaa päänäytön olevan PM tai AM. Varsin käyttökelpoinen, jos tarvitsee world timeria.

citizen.jpg
 

hm42

Aktivisti
Liittynyt
30.9.2014
Viestit
1 215
Vs: Worldtimerin löytämisen vaikeus

Tällainen sitten lopulta tuli valittua, ja lähetti kiikutti juuri kotiovelle. Pilottikello oli looginen valinta.

IMG_1211.jpg
 

hm42

Aktivisti
Liittynyt
30.9.2014
Viestit
1 215
Pitkään tämäkin polku kesti. Näiden eri sorttisten graalien kanssa näin usein tapahtuukin ja hyvä niin. Liian helpolla ei pidä maaliin päästä tai lopputulos ei tunnu yhtä hyvältä.

Mutta siis kolme ja puoli vuotta edellisen päivityksen jälkeen on nyt tämäkin etsintä on tainnut vihdoin saada päätöksensä - ainakin toistaiseksi.

IMG_2206.jpeg
 


Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 568
Viestit
64 604
Jäsenet
6 961
Uusin jäsen
antpant
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös