Kelloseppäkoulussakin ilmeiseti nykyään vähän riippuu tietyt asiat opettajasta, miten opettavat. Hyvä esimerkki on vaikkapa ankkurin kynsin kiillotus, jota joku opettaja ei pidä tärkeänä. Ennen aikaan on taas opetettu, että kiillotetaan huolellisesti peilikiiltoon ja sille on perustelunsakin (turha voiman hukkuminen karkeisiin ankkurin pintoihin ja myös kitkasta seuraava kuluminen). On hyvä myös muistaa ne kellot, missä öljysyvennyksiä ei ole laisinkaan.... Kun tarpeeksi paljon asioihin perehtyy ja kelloja tulee korjattavaksi, niin tulee kaikenlaista vastaan. Mutta tämä on siitä erikoinen ala, että työtapoja on monia ja osalla hyvinkin vahvat mielipiteet siitä, että juuri se oma tapa on oikea, vaikka toimivia tapoja on useampia. Tärkeintä on varmasti aina on katsoa tapauskohtaisesti ja valita siihen tilanteeseen ja kelloon sopiva tapa.. Joku tapa voi toimia vaikka 100 kellon kanssa, mutta sitten kun tulee se 101. korjattavaksi, niin pitääkin sen kanssa toimia eri tavoin hyvään lopputulokseen pääsemiseksi.