Omat vintage-löydöt

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Vintage on hyvä väylä päästä kiinni hienoihin arvokelloihin sopurahalla. Itselleni on käynyt niin, että tykkään pääasiassa hillityn kokoisista kelloista (naruranne kun olen) ja olen viehtynyt myös vintage-kellojen muotokieleen. Siispä oma kokoelma on kääntynyt vintage-painoitteiseksi. Samoin olen löytänyt vaimolleni nättejä vintage-tiukuja.

Omega Geneve

Eka vintage-kelloni on ehkä suurin löytöni. Muutama vuosi sitten Tampereella pidetyiltä keräilymessuilta löysin yhdeltä rompemyyjältä laatikon pohjalta Omegan, jossa oli loppuunajettu nahkaranneke. Pohjassa oli Seamasterin leima ja taulussa luki Geneve. Pienen neuvottelun jälkeen sain kellon alle satasella, jonka jälkeen kiikutin sen Korpolalle huoltoon. Huolto maksoi reilun satasen, joten sain upean kellon edullisesti. Kun vielä löysin sille originaalin Omegan rannekkeen kullatulla soljella (kellokin on kullattu) sekä Omegan boksin, oli käsissäni hyvä kokonaisuus jonka oma poikani aikanaan saa minulta lahjaksi.

Omega-Geneve-laatikossa.jpg


Omega Seamaster 200

Toinen vintage-kelloni on Kellokonttorilta kotiutettu Omega Seamaster, joka on näkynyt varsin ahkerasti mm. Instagramissani. Tämän kellon kohdalla olin ensin kahden vaiheilla, mutta kun sain sen käteeni, tiesin tehneeni hyvän valinnan. Jossain välissä olin melkein tätä jo flippaamassa, mutta se suunnitelma kariutui - ja jälkikäteen hyvä niin. Tähän kelloon hommasin läjän rannekkeita, mm. sharkmeshin joka sopii siihen täydellisesti. Tämä kello on mun arkikello. Kellossa näkyy käytön jälkiä, joka ei haittaa minua yhtään. Eipähän tarvitse itsekään sukkasillaan kävellä tämä kello kädessä peläten, että se kolhiintuu jotenkin.

Omega-Seamaster-200-mokkanahkainen-ranneke.jpg


Tudor Prince Oysterdate

Kolmas vintage-helmeni on Tudor Prince Oysterdate, jonka bongasin Kellodivarista. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja väijyin sitä verkkokaupasta monta kertaa. Lopulta en enää kestänyt. Tudor on aivan mahtavan hienossa kunnossa ja sen taulu on todella upea, sellainen samppanjanvärinen. Siitä tuli minulle pukukello, johon hankin kunnon rannekkeen linkkulukolla.

Tudor-Prince-Oysterdate-Supersize-asuste.jpg


Citizen Automatic

Neljäs vintage-kelloni on halpis-Citizen, joka löytyi kirppikseltä. Siinä oli lasike naarmuilla ja iskemillä, joten otin kellon DIY-projektina. Vesihiomapaperilla ja kiillotusaineella siitä tuli ihan kelvollinen, joten en ajatellut siihen edes lasiketta vaihtaa. Rannekkeena oli pari päivää mesh, joka vaihtui mustaan nahkaan (oli itse asiassa sama Diplomatin ranneke, joka tuli alkujaan Tudorin mukana). Tämä kello tuli ostettua kun kohdalle sattui ja C-shape on näköjään kellokuorissa asia, joka vetoaa minuun.

Citizen-Automatic.jpg



Kaikki kellot olen hankkinut käyttökelloiksi ja suunnitelmassa olen myös pysynyt. Ekaan Omegaani olen hommaamassa ruskeasävyistä ranneketta, jotta orggisranneke ei kuluisi niin paljon. Ekaa Omegaa olen myös kuljettanut erilaisissa mieleenpainuvissa tapahtumissa, kuten Sveitsin suurlähettilään dinnerillä, jotta se kerää samalla tarinoita jotka poikani saa kellon mukana itselleen. :)

Vielä yhtä vintage-kelloa väijyn, sillä minulta puuttuu kronograafi. Mutta tästä on jo ajatuksia, joita täydennän kunhan asia konkretisoituu.

Mitenkäs muiden vintage-kellot ovat omistukseen päätyneet ja millaiseen käyttöön? Se olisi kiva kuulla. :)
 

mp67

Jäsen
Liittynyt
19.9.2013
Viestit
444
Vs: Omat vintage-löydöt

Ainut oma vintageni on vm. -66 Seamaster jonka äitini on ostanut isälleni 10v hääpäivälahjaksi. Huollatin 2v sitten mutta omaan ranteeseen liian pieni. Ehkä se ainoa keeper.


 

Maks

Jäsen
Liittynyt
4.10.2013
Viestit
396
Vs: Omat vintage-löydöt

Vintitsikellot ei ole minun juttu, mutta yksi Zenith minulla on. Tämä löytyi ukin kuolinpesästä. Huollatin pari vuotta sitten ja toimii moitteetta, käy täydellä vedolla helposti yli 40h. Liian pieni omaan makuuni, eikä saa ranneaikaa, mutta kellolaatikosta lähtee varmaankin viimeisenä.

AYnDHON.jpg


Ilmeisesti asiaan kuuluu, että kello on elämää nähneen näköinen. Tykkään, että kello on siistissä kunnossa. Siitä syystä innostun helpommin uusista vintagen hengessä tehdyistä kelloista kuten esim. uudesta tudorin bb blackista tai pronssi zenith pilot type 20:ta.
 

Vayrymat

Jäsen
Liittynyt
11.5.2013
Viestit
399
Vs: Omat vintage-löydöt

Kaksi vintage Seikoa aikoinaan Kf:ltä bongattu, Binhiltä reilut 2v sitten ostettu "helmet" 6139-7100 sekä myyntipalstalta "monaco" 7016-5001. Eipä vaan vanhalla seikolla vikaan voi mennä varsinkin jos on valmis huoltoihinkin sijoittamaan, ei meinaan halvimmasta päästä perusjantteriharrastajalle :D
Kellot ovat kumpainenkin v. 76 ja se todellakin näkyy näissä, on kokoa, näköä ja ennenkaikkea toimivia luotettavia aikakaudelleen edistyksellisiä koneistoja.

IMG_4371_zpsih2m40pa.jpg
IMG_4564_zpspody5tg6.jpg
IMG_5598_zpss7ba6exj.jpg
 

samyel

Aktivisti
Liittynyt
23.7.2014
Viestit
584
Vs: Omat vintage-löydöt

Vintagekellot on alkaneet kiinnostaa vasta viime aikoina kun oon pari kiinnostavaa chronoa nähnyt livenä. Liian simppelit vintaget on minusta usein tylsiä, ehkä siksi että ovat niin ohuita. Chronot on paksumpia ja siksi tuntuu paremmilta moderniin kokoon tottuneelle. Yks tuli pistettyä tilaukseen, vähän erikoisempi ja edullisehko.
http://shop.analogshift.com/products/le-jour-chronograph

Edit: Ps. äärimmäisen kiinnostava aihe ja toki koko Vintage-osasto on hyvä lisä
 

Priima

Aktivisti
Liittynyt
11.3.2014
Viestit
596
Vs: Omat vintage-löydöt

Joitakin "vintageja"on tullut hankittua ja joistakin on tullut ajan kuluessa.

MExK7lvEWMeaHoE28cRDFLsqIMNNHZdRESefi-z3aBwZ7sBWzqaA54TU-oEaQb8Zm3m_B2fzyXHzDbiDwKy03XHpAUQPKTGTGgxnejiCs5Eu7sH3x6grv_qGnLg2YguHMANe29L2spxUjsn_M8vAcNB25OegdpENcpEW1RWlTIRJXeWvfWejtHXm64q8DiBmKs8hKaUVz6jeZvAPopbpnV8RpeLlVesAP9OoJdk03YpGyoiZLurBdoG1lDiltCfuB5RkbNVHo0ZGgLE4EIvjhLvNS--rVNrhp5kizVvUrnQ9BRnXXJByooUkAMjoOIfmIZp3L5wZb8lJrCTgAa0wPMovJgBEpBGoGqH9caMzlEW2koexOVP02l2mzOYuG0BiBLJPHQGVEuFwj92OvsQYrw6m9CgzOYDmMMFVbFEm7QOc9adnLKS7a6VSfFWJJ_84pdpFvIkQB_8DAV4m2qL475DeHcFz-k2EtwIIIddfZYt7PmTD4MbMTiveARl51MGUbAGA_DBlA-kLXQ-ypr9xdPEAUbm8m3PnZzUJmUXLBIs=w1028-h771-no


Tässä ensimmäinen kelloni vuodelta 1964.

VgWdFSnO1z1CZAh30JzqzpQd1FxeM7a_zG9PVt5BJ9O_ezWnNXivo01xW6rtczdoUyZBpf5DXO0Vg7HJ3qGihjPjcQgnzt5TGqo4IbYOF88Zpn6R9x6JI-Cie1l-RitE68bFeICQdDcjC05XButcA0oRMmFHvj-JLGNcpKky9OSGO3c6C-l7PslenlDu2H83XauueOKMZfYYq7ELQ9aOdVX047913REctd5bUpzSL1fb0Y7gMdu8DVyiYwuhnN9Up6U5M2o8Ty1KWdzbZtw3E8jpCXo35wTGOO12DEKYgTPqM8TmQ8TvDCvF9DHLHdG9PdZQS2VVyqSJ5MZD_dDBSPLyQQnczYQ2HvtWOSP19mmxJrXGaQScaO1Qi9ewszFq1kX2R1SHAADnrlR6RFcCcvbvTXIH36oST4gL0Pt6ZuiPZmhcNhKFotu5fQJwBYNLGMrlPU-z16ClDFXSjCPKqFW4Fg2NtYAU-YbXR1GUgZcCEb1-AJ1a9hS-_hAa9GvzbqevUAyk70j6FI8zX1DeOMB_j3ldk0XfP0BvPfCjD3s=w1028-h771-no


Tässä viimeisimmät hankinnat.
 

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Vs: Omat vintage-löydöt

Viimeisin hankinta onkin vuoden 1970 Speedy Pro.

11254725_630473367056422_264124634_n.jpg
 

pietu

Aktivisti
Liittynyt
12.3.2013
Viestit
657
Vs: Omat vintage-löydöt

Maira sanoi:
Viimeisin hankinta onkin vuoden 1970 Speedy Pro.

11254725_630473367056422_264124634_n.jpg

Bongasin tuollaisen eilen raitisilmasäätimellä lennolla Helsingistä Ouluun.
 

Tampio

Jäsen
Liittynyt
6.5.2013
Viestit
182
Vs: Omat vintage-löydöt

Omega, joka "ei kelpaa kenellekään" :)

Eli Omega Constellation Chronometer -automaatti päivyrillä. Eritttäin ohut ja todella nätti. Itselläni ei kuitenkaan kovinkaan usein ranteessa viihdy, niin siksi olen laittanut myyntiin.

Pidän kyllö taulusta, jossa on "naarmu" tekstuuria ja myös kuoren c-muoto on mieleeni; lisää vintage-henkisyyttä huomattavasti.
 

Liitteet

  • OmegaC2Small.jpg
    OmegaC2Small.jpg
    41,9 KB · Katsottu: 320

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Vs: Omat vintage-löydöt

C-shape on mun suosikki. Toi on muutenkin hieno kello, Omegan design oli 50-80-luvuilla parhaimmillaan, ja jo 80-luvulla alkoi se alamäki.
 

markoh

Jäsen
Liittynyt
11.2.2014
Viestit
148
Vs: Omat vintage-löydöt

Upeita kelloja edellä, etenkin Omegat!

Tässä omasta kokoelmasta ne kahdeksan ehkä itselle merkittävintä ja vanhempaa kelloa. Mikä sitten milloinkin lasketaan vintaakiksi; itse vedin nyt rajaksi vuoden 1976 (ts. vanhempi kuin kirjoittaja) ja patterikellot jätin suosiolla pois.

vintaaki.jpg


  • Ruusukultainen Seamaster 2849, cal. 503. Ns. synnytyskello, joka on myös ensimmäinen ikinä itse ostamani rannekello.
  • Eternamatic, ensimmäinen itse huoltamani kello. Ostettu huuto.netistä sen alkuvuosilla.
  • Kultainen C-Connie kronometri, cal. 564. Alkuperäisellä rannekkeella. Olisiko ollut ensimmäinen eBay -ostos.
  • Chronostop driver alkuperäisellä meshillä. Itse kello löytyi melkeinpä romikselta, mutta ranneketta metsästinkin sitten hartaasti.
  • Ranchero. NOS. NOS, kuulikko? ;) En edes raaski käyttää tätä. Hankinta ns. sattumien summa.
  • Rolex Air-King 5500, omalta syntymävuodelta. Ensimmäinen kruunukello.
  • Seamaster 2937. Saatu lahjoituksena työkaverilta. Kanikunen huoltama. Toistaiseksi en ole päässyt tämän lähemmäksi alkuperäistä Rancheroa.
  • Titus Calypsomatic, inverted bezel. DIY nahkaranneke.
 

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Vs: Omat vintage-löydöt

Otan hatun pois päästä. Upea kokoelma.
 

markoh

Jäsen
Liittynyt
11.2.2014
Viestit
148
Vs: Omat vintage-löydöt

Hattu pysyköön päässä, ainakin vielä toistaiseksi :)

Tässä osa patterikelloista näytille:

vintaaki2.jpg


  • Ensimmäinen äänirauta, sekä toinen kronometri..
  • ..ja toinen äänirauta. Tässä sekä edellisessä on todella muhku ranneke, josta toki pidän. Lisäksi sininen taulu on aina :drool
  • Mariner, joka oli jossain vaiheessa myös ns. välietappi-grail. Grailin määritelmä on sittemmin muuttunut ::)
  • Equinoxe, melkeinpä Reverso, mutta ei ihan. Harvinainen, mutta ei niinkään haluttu..
  • Constellation suomenkielisellä päivänäytöllä. Yksi lemppareistani ja ensimmäinen kello, jonka vein huollettavaksi!
  • Eterna RoyalQuartz. Raitataulu, jota himoitsin pitkään.
  • Memomaster, NOS. Patteri loppu :p
  • Megaquartz. Melkeinpä ainoa kello, jota en pysty käyttämään ::)
 

Jouni

Jäsen
Liittynyt
14.3.2013
Viestit
200
Vs: Omat vintage-löydöt

8nY5HMa.jpg


Kirppikseltä kuudella eurolla. Koneistossa lukee "CHRONOMETRE" ...ja cal 135...
 

Kemaal

Uusi jäsen
Liittynyt
21.2.2014
Viestit
38
Vs: Omat vintage-löydöt

Huomenta! Hienoja vintaakikelloja ja hyviä esittelyitä :ylos:

Omat vintaget on nyt yhden käden sormilla laskettavissa. Jonkun verran tulee vaihdeltua ja myytyä näitä myös.

Seiko 6139-6020
vuodelta 1969.

seiko%20ja%20koira-001_zpstat6y9gc.jpg


Tampereella vaikutti vielä muutama vuosi takaperin parturikampaamon yhteydessä (?) antiikkiliike, jonka nimeä en itse asiassa enää muista... Mutta tämä on sieltä. Kello tuli ostettua myyntipuheella viallinen ja huoltamaton. Päivyri vaihtoi päivämäärän, muttei päivää joka oli jumissa sunnuntaissa. Käynniltään tämä oli ihan kohtuu hyvä, jälestäen 15-20 sek vuorokaudessa. Kronon nappulat palautuivat todella hitaasti, joten harvat kerrat tällä pastan keittoaikaa tuli kellotettua. Lasike oli lähes virheettömässä kunnossa.

Kellohan pääsi heti kovaan käyttöön. Olin tietenkin aivan pähkinöinä monestakin syystä. Kello on vanhempieni syntymävuodelta -69 ja Seikon, sekä ylipäänsä kelloteollisuuden historiassa tärkeä merkkipaalu. Ensimmäinen japanilainen automaattikrono. Kelloista olin innostunut pari vuotta aiemmin ja olin päässyt sisään jo mekaanisten kellojen maailmaan, mutta tämä tuntui ensimmäiseltä 'oikealta' kellolta, täysosumalta, onnistumiselta. Ensimmäinen keeperi. Tämä kello ja innostukseni sai kellokärpäsen puraisemaan myös ystävääni, joka myös tällä foorumilla vaikuttaa. Ranneaikaa on tullut valtavasti. Tämä on mun ainoa japanilainen kello ja saanee olla jatkossakin.

Seiko pääsi Espoon Kelloseppäkoululle oppilastyöksi huoltoon elokuussa 2015 ja palailee sieltä keväällä 2016.


Omega Geneve cal.1030
70-luvun alku.

omega_zps782c36f9.jpg


Joululahja tyttöystävältä 2014. Kuva kyseiseltä jouluaatolta. Aivan takuuvarma keeper, koska lahja. Tunnearvot tapissaan. Säästeliäästi käytössä ja koristaa rannetta lähinnä juhlissa. Kunnoltaan 5/5, nuppi ja solki Omegan logolla. Syvänsininen taulu, jota vaikea kuvata ja joka taittuu eri tavalla eri valaistuksessa. Ilmeeni kun tämän löysin lahjakääreistä on ollut priceless. Ei Omegan malliston arvokkainta tai harvinaisinta, minulle kuitenkin arvokkain.

Astumme lahjan antajan kanssa vihille juhannuksena 2016. Tälle kellolle ranneaikaa luvassa.


Omega Seamaster cal.410
vuodelta 1957.

attachment.php


Tunnetaan myös nimellä "paskaa taulussa -Omega", joksi kellohullu ystäväni tämän risti. Kunnolla patinoitunut Omppu. Ostettu Kellodivarista kesällä 2015. Love at first feel. Alkuun kävi pienimuotoinen rannekeruletti, joka päättyi Kellohuolto Loppelalla Espoon Kivenlahdessa tähän ruskeaan nahkaan. Loppela uteliaisuudessaan myös avasi kellon ja sisältä löytyi harvinaisempi kaliiperi 410, mikä osaltaan sementoi keeper-statusta. Sarjanumeron perusteella valmistuvuosi 1957. Oman kokoelmani vanhin kello. Saa säännöllisesti ranneaikaa arkena ja juhlana. Ihana kello. Kellotaulun patinalle en ole tekemässä mitään, koska sen puhtaan valkotauluisen Seamasterin kyllä ehtii vielä hankkia.

Näillä mennään :)
 

Vayrymat

Jäsen
Liittynyt
11.5.2013
Viestit
399
Vs: Omat vintage-löydöt

Se liike oli Puumuli :) Tuli sieltä muutama tiuku aikoinaan ostettua
IMG_1270_zps505e4700.jpg
 

Kemaal

Uusi jäsen
Liittynyt
21.2.2014
Viestit
38
Vs: Omat vintage-löydöt

Vayrymat sanoi:
Se liike oli Puumuli :) Tuli sieltä muutama tiuku aikoinaan ostettua

Sepä se. Ostin sieltä myös yhden Certinan, jonka sittemmin möin eteenpäin.
 

Juhus

Uusi jäsen
Liittynyt
2.8.2015
Viestit
7
Vs: Omat vintage-löydöt

Foorumineitsyyden menetys kuvilla köyhän miehen vintage-kelloistani. Muita pukukelloja ei tällä hetkellä ole käytössä ja nämä molemmat saavatkin siten käyttöä viikoittain.

Muutaman vuoden vanha ebay-ostos, Citizen (onko tämä nyt sitten c-shape?) automaatti Hirschin Duke -hihnalla.



Psykedeelisen hassu manuaali-Oris, niin ikään Hirschin Dukella.

 

Maira

Administrator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
16.3.2013
Viestit
928
Vs: Omat vintage-löydöt

^ Tervetuloa foorumille.

Ei se harrastus kellojen hintaa katso. Itselläni on kanssa automaatti-Citizen, jota käytän ajoittain. Sitä piti vähän tuunata, mutta lopputulos oli ihan jees.

Toi Oris on mahtava. Oris on kellomerkkinä mielenkiintoinen, yksityisomisteinen ja tekee vain mekaanisia kelloja. Lisäksi heidän hintaluokkansa on mallia järkevä, eli jos merkkiin tykästyy saa rahalleen paljon vastinetta, eikä tartte sitä rahaa ihan tolkuttomasti kiinni laittaa.
 

PaTMos

Uusi jäsen
Liittynyt
10.3.2014
Viestit
41
Vs: Omat vintage-löydöt

Hienoa, että vintaget ovat saaneet oman alaosaston! :nicethread :rock
Ohessa omani:

Vas. ylhäällä:
Leijona ("oma eka") ´81
Speedy mkIV (ikätoveri) ´74
DJ 1601 ´75
Zenith "oversize" ´56
Vas. alhaalla:
RevueSport ´50-60-luvun taitteesta
Tissot Seastar ´70-luvun alkupuolelta
Certina Waterking ´59
DS2 "turtle" ´68

DSC_1413.JPG
 


Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 568
Viestit
64 604
Jäsenet
6 961
Uusin jäsen
antpant
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös