Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Hetkonen, tämä herätti kiinnostukseni. Olen nimittäin joskus vuosia sitten saanut isoisältäni hyvin paljon tuota muistuttavan kellon, jota olen varjellut kaappien syövereissä pidempään. Eroa tuohon on jokin punainen "ledi" tai muu valo klo 12 kohdalla ja taisi olla japaniksi päivämäärät. Muistan, että jostain luin kellon tarkkuudesta, jonka jälkeen sitä testailin itse ja totesin saman – eli hyvin tarkka on.Nimimerkin mukainen transistorikello vaihteeksi. Vuonna '79 tämä oli, ainakin valmistajansa mukaan, maailman tarkin rannekello. Tai oikeammin sanottuna yhtä tarkka kuin Seikon Twin Quartz Superior, kummallekin luvattiin ±5s/vuosi. Jostain syystä nämä Citizenit tuntuvat jääneen paljon harvinaisemmiksi.
Käytännössä tämä tikkaa viiden sekunnin virheen jo muutamassa kuukaudessa, mutta menköön tämän ikäiselle kellolle. Ei huvita alkaa säätöruuvienkaan kanssa asumaan ilman syvällisempää tietoa.
katso liitettä 29728
Kyseessä on varmaankin varhaisemman (n. 1975) 8600 -koneistosarjan Crystron, niissä oli tietyissä malleissa tuo ledi klo. 12 kohdalla, sekä hienona lisäominaisuutena nappi n. Klo 8:ssa tarkempaa aikaan asetusta varten. Ledillä ei ole kellossa käsittääkseni sen kummempaa funktiota kuin näyttää koleelta, ja siinä se onnistuukin.Hetkonen, tämä herätti kiinnostukseni. Olen nimittäin joskus vuosia sitten saanut isoisältäni hyvin paljon tuota muistuttavan kellon, jota olen varjellut kaappien syövereissä pidempään. Eroa tuohon on jokin punainen "ledi" tai muu valo klo 12 kohdalla ja taisi olla japaniksi päivämäärät. Muistan, että jostain luin kellon tarkkuudesta, jonka jälkeen sitä testailin itse ja totesin saman – eli hyvin tarkka on.
Osaisitkohan sinä kertoa enemmän kyseisestä kellosta, liekö samaa mallia? Mikä tuo "ledi" tai valo klo 12 kohdalla on ja onko tämä ns. "harvinainen"? Tunnearvoa kellolla on varmasti enemmän kuin rahallista arvoa, joten myymään en tuota koskaan tule.
Kellofoorumi on Tyyliniekan ylläpitämä kelloaiheinen yhteisö, joka tavoittaa kuukausittain jopa kaksikymmentä tuhatta vierailijaa.