Leijona

Olen Puhtin kanssa vähän samoilla linjoilla, että kovin kilpailtuu hintaluokkaan asettuvat.
Siinä on jo mainetta ja kannuksia hankkineita malleja, tosin kuvien perusteella näytävät kohtuu tyylikkäiltä mutta miten se kantaa saa nähdä.
 
Jäsen arbit puhuu vakavasti - taidan laittaa LE:n ennakkotilaukseen.

Toivotaan, että riittää, oli myyty mm. viime perjantaina tosiaan yhdeltä jämyltä kaikki 5 ennakkoon.
 
Arvostan, että Leijona on lähtenyt tällaiseen projektiin ja nostanut riman korkealle. Silti muhun nämä kellot eivät vetoa. Leijonalla on toki kunnioitettava historia, mutta nämä kellot ovat mulle liian historiattomia eikä desingkaan iske. Kun samoissa hintaluokissa on tarjolla vaikka Speedmasteria tai El Primeroa niin kovin paljoa ei tarvitsisi näitä pohtia. Toki kyse on ihan siitä mitä arvostaa ja perusteita on uusien Leijonienkin arvostamiselle.

Tavallaan noilla on vahva historia, kun ne on lähes samat kellot kuin wanhat Leijonat. Koppia on vähän modernisoitu koollaan ja pienellä viilauksella muotoihin. Eli design on se muinainen. Siksi ne onkin niin hienoja itse asiassa.

Ja verrattuna Speedyyn ja Pimperoon on se ero, että ne kaksi ovat massatuotteita ja Leijonat nyt pienpajan hienouksia käsityönä, päältä päin, toki yleiskone sisällä, mikä laittaisi koneistopainotteisena ne kakkoseksi.

Joskin modernit inhouset on useimmat muut varsin kalliita, paitsi TAG, Nomos, FC..mutta itse kellot sitten teollisia massatuotteita melkoisilla kompromisseilla.

En tosin ole itse mitään myymässä enkä saamassa siitä, että olen tuosta projektista niin innoissani, toivon, että asianomaiset eivät pidä sitäni huonona asiana :)
 
Ai niin. El Primerosta sanottava, että vaikka se on yksi kolmesta maailman vanhimmasta automaattikronosta, niin sen modernit toteutukset ovat tällä hetkellä vähän alaspäin katsottuja ja ne halutaan puoli-ilmaiseksi ilmeisesti viime vuosien suurten alennusten seurauksena. Toivon rehabilitoitumista niillekin, on upea ja juureva koneisto. Toki pieni kooltaan - minkä vuoksi ei toteutukset ole sisältä päin kaikkein esteettisimpiä mm. 44-45 moderneissa kokoluokissa.
 
Tavallaan noilla on vahva historia, kun ne on lähes samat kellot kuin wanhat Leijonat. Koppia on vähän modernisoitu koollaan ja pienellä viilauksella muotoihin. Eli design on se muinainen. Siksi ne onkin niin hienoja itse asiassa.

Ja verrattuna Speedyyn ja Pimperoon on se ero, että ne kaksi ovat massatuotteita ja Leijonat nyt pienpajan hienouksia käsityönä, päältä päin, toki yleiskone sisällä, mikä laittaisi koneistopainotteisena ne kakkoseksi.

Speedylla ja El Primerolla on kuitenkin kahdella tavalla aivan erilailla historiaa kuin näillä Leijonilla:

1. Ovat hyvin merkittäviä ja legendaarisia kellomalleja ja -koneistoja kellojen kehityksen historiassa.

2. Vuosikymmeniä pitkä katkeamaton tai lähes katkeamaton valmistus.

Tottakai Leijonillakin on oma historia, mutta kun puhutaan vaikka Speedysta ja El Primerosta, painitaan historianäkökulmasta aivan eri sarjassa.

Lisäksi Sellitan koneistot tämän hintaluokan kellossa laskee melkoisesti haluttavuutta, ainakin mun silmissä eikä haluttavuutta riitä nostamaan panostukset ulkoasuun.

Mutta kuten aiemmin jo totesin, kyse on ihan siitä mitä arvostaa. Mun arvostuksen kohteisiin nämä eivät osu, kun hinta on tätä luokkaa.
 
Ai niin. El Primerosta sanottava, että vaikka se on yksi kolmesta maailman vanhimmasta automaattikronosta, niin sen modernit toteutukset ovat tällä hetkellä vähän alaspäin katsottuja ja ne halutaan puoli-ilmaiseksi ilmeisesti viime vuosien suurten alennusten seurauksena. Toivon rehabilitoitumista niillekin, on upea ja juureva koneisto. Toki pieni kooltaan - minkä vuoksi ei toteutukset ole sisältä päin kaikkein esteettisimpiä mm. 44-45 moderneissa kokoluokissa.

Itse olen aistimassa, että El Primero ja Zenith ylipäänsä ovat itse asiassa nousussa. Esim. Defy El Primero on monessa kohdin kehuttu ja jopa ihan haluttu. Aiemmista sekoiluista toipuminen vaan ottaa aikaa.
 
Voi olla signaali tai toive, aika näyttää.
 
Speedylla ja El Primerolla on kuitenkin kahdella tavalla aivan erilailla historiaa kuin näillä Leijonilla:

1. Ovat hyvin merkittäviä ja legendaarisia kellomalleja ja -koneistoja kellojen kehityksen historiassa.

2. Vuosikymmeniä pitkä katkeamaton tai lähes katkeamaton valmistus.

Tottakai Leijonillakin on oma historia, mutta kun puhutaan vaikka Speedysta ja El Primerosta, painitaan historianäkökulmasta aivan eri sarjassa.

Lisäksi Sellitan koneistot tämän hintaluokan kellossa laskee melkoisesti haluttavuutta, ainakin mun silmissä eikä haluttavuutta riitä nostamaan panostukset ulkoasuun.

Mutta kuten aiemmin jo totesin, kyse on ihan siitä mitä arvostaa. Mun arvostuksen kohteisiin nämä eivät osu, kun hinta on tätä luokkaa.

Toki, minä ainakin arvostan molempia, enkä laita niitä järjestykseen brändeinä.

Historiaahan on molemmilla. Leijonalla vuodesta 1907.
Se oli arvokello 70-luvulle asti. Ja nyt.

Väittelemään en ryhdy, tunteilla tykkään molemmista, järjellä tykkään molemmista. Minulle on aika sama, mitä muiden mielet on, niin kauan kuin keskustelu on asiallista.
 
Niin nyt oli kyse nimenomaan malleista ja niiden katkeamattomasta historiasta, ei edes brändeista.

Brändejä ja niiden tuotoksia joutuu kyllä laittamaan järjestykseen oman budjettinsa sisällä, kun miettii tulevia hankintoja. Siksi näitä on ihan asiallista vertailla. Itse odotan yli 2500 euron kellolta viimeistelyä, laadukasta koneistoa ja historiaa. Näiden Leijonien kohdalla taidetaan saada osaa näistä, mutta ei samanlaista kokonaispakettia kuin vaikka Speedyn tai EP:n kohdalla.

Toki jos antaa anteeksi vaikka Sellitan koneiston ja antaa ison painoarvon suomalaisuudelle niin sittenhän nämä voivat olla hyvinkin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja vaikka Speedyyn nähden.
 
Luulen niin mm. siksi, että Voutilaisen pajat on niin pieniä, että kelloja tulee hitaasti, kun taas joku on sanonut, että Speedyjä on tällä hetkellä kaikkialla. Eli valmistusmäärien pienuus ja hitaus voivat olla lisä-attrakki, mene tiedä. En osaa sanoa, enkä arvaile.

Pidän kuitenkin mahdollisena menestystä. Toki olenkin hypistellyt nuo livenä, mikä vaikuttanee fiiliksiini paljon, koska monesti jo sanonutkin mm. joillekin "ennen mollaamista kannattaa tsekata käsissä".

Ei arkisissa kelloissa ole Voutilaisen pienpajan laatuylpeydellä tehtyjä tai sen tasoisia käsityötauluja mm. useinkaan. Vetehisessä toki on.

Ruusukullattu LE menee kuin kuumille kiville ja kronoja kuolataan, vaikkakin hinta on markkinoilla poleeminen vs. brändi. Sport on upea mutta se on niin suurikokoinen, että sopii helposti isoille miehille, muilla tulee olemaan vaativa ainakin rannekkeiden osalta.

Monella merkillä Sellitat on toimineet tosi hyvin, jotkut merkit eivät taida peruskoneistoja purkaa ja kasata, mistä seuraa enemmän takuuvaivoja. Sellitat on varmaan kunnolla hoidettuina parempia kuin ensimmäisen vuosikerran muodikkaat inhouset.
 
Taas mennään ihan eri kriteereihin eli harvinaisuuteen. Kyllä, sen suhteen Leijonat ovat toki hyvin kilpailukykyisiä. Ei tule ns. joka hississä vastaan. Tosin Suomessa ei tule edes Speedyja juurikaan vastaan. Kellopiireissä toki kalliilla ja hienosti viimeistellyllä Leijonalla pystyy erottumaan ja varmasti arvostustakin saa, jos antaa tällaisille ulkoisille asioille arvoa. Itse en anna.

Ja kukaanhan ei ole tässä mollaamassa mitään vaan ihan vain vertailemassa, että mitä eri tuotteet tarjoavat.

Sellitakaan ei ole tarvis mollata. Hyviä peruskoneistoja, kun kyse on vaikka noin tonnin hintaluokan kelloista tai halvemmista. Silti mun mielestä laskee reilusti kellon kiinnostavuutta, jos 2500 euron kellossa on tällainen koneisto. Etenkin, kun samassa hintaluokassa on tarjolla paljon laadukkaampia ja mielenkiintoisempia koneistoja.

Lähetetty minun F8331 laitteesta Tapatalkilla
 
Aiemmin ketjussahan mietin itse ääneen samaa. Toisaalta Sellita SW200 löytyy monen monesta tutusta ja myös reilusti yli tonnin hintaluokan kellosta. Sinn, Oris, Bell&Ross, Eterna, Baume & Mercier, Montblanc ym käyttävät tuota koneistoa tunnetuissa mallisarjoissaan. Sinniltä se löytyy esim U1:sta joka on esim lähellä parin tonnin hintatasoa, eikä se minusta tuon kellon arvostusta laskenut silloin kun minulla sellainen oli. Muutkin asiat ratkaisevat.

Ja Omegan Speedyssähän oikea cal pitäisi olla 321, jota taas valmistetaan. 1861-pohjaisten arvostus meni siinä ;)
 
zOnL685.jpg
 
Sellitaa on käyttänyt mm. Hublot hyvin kalliissakin kelloissa.

Oriksella on Sellitan kanssa vahva historia, he ilmiselvästi hoitavat ne hyvin maailmalle, kun niistä ei ole maineessa vammoja. Mielestäni paremmin kuin Hublot.
 
Tosin Suomessa ei tule edes Speedyja juurikaan vastaan.

Kyllä niitä on kellopiireissä todella paljon. Siis arvokellona yleinen, mutta arvokello per se on toki Suomessa yhä harvinaista.
 
Sellitaa on käyttänyt mm. Hublot hyvin kalliissakin kelloissa.

Oriksella on Sellitan kanssa vahva historia, he ilmiselvästi hoitavat ne hyvin maailmalle, kun niistä ei ole maineessa vammoja. Mielestäni paremmin kuin Hublot.
No Hublot ei nyt ehkä olekaan ihan parhaassa huudossa, mikä näkyy esim. arvon säilymisessä.

Oriksen hintaluokassa Sellitat ovatkin ihan ymmärrettäviä. Eivät laske juurikaan tunnelmaa.

Näen aika turhana keskustelun Sellitasta tässä kohdin, kun aikalailla itsestään selvää on, että tämän hintaluokan kellossa valtaosa jengistä odottaa vähintään pykälään parempaa koneistoa. Edelleen, Sellita ei ole huono, mutta ei oikein sovi tällaiseen projektiin.

Lähetetty minun F8331 laitteesta Tapatalkilla
 
Kyllä niitä on kellopiireissä todella paljon. Siis arvokellona yleinen, mutta arvokello per se on toki Suomessa yhä harvinaista.
Suomen kellopiirit ovat niin pienet, että niitä Speedejäkään ei tule mahottomasti arjessa vastaan. Toki vähän vaikuttaa se, missä piireissä liikkuu.

Lähetetty minun F8331 laitteesta Tapatalkilla
 
Kaiken kiinnostavan Sellita-keskustelun jälkeen: varattu, ennakkomaksettu, odottamassa viikon päästä.
 
Hienoa! Jäädään odottelemaan arvioita.

Lähetetty minun F8331 laitteesta Tapatalkilla
 
Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Ei jäseniä paikalla juuri nyt.

Foorumin tilastot

Keskustelut
14 775
Viestit
68 095
Jäsenet
7 469
Uusin jäsen
finmodz
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Back
Ylös