EJL

Jäsen
Liittynyt
12.3.2013
Viestit
428
Tuo vaikuttaisi olevan tai esittävän Day-date ref. 18038.
Niin ammattilainen en näistä ole, että osaisin varmasti sanoa aitoudesta suuntaan tai toiseen.
Usein tuo päivyrin kykloopin suurennuskerroin on selkeä merkki, mutta oma tietous ei tuon arviointiin riitä. Alla kuva vastaavasta kellosta ja jonkinlaisen eron luulen näkeväni tuossa kykloopin suurennoksessa, mutta varma en ole missään nimessä. Ja tuossa kykloopin suurennoksen tarkastelua vaikeuttaa hieman se, että päivyri "täyttää" tuon kykloopin eri lailla riippuen siitä kuinka kaukaa ja millä kalustolla kuva on otettu.
Usein eroja löytää kun niitä etsii vaikkei niitä olisikaan.
Samoin tuo rannekkeen istuvuus tuohon runkoon ei näytä olevan kohdillaan, mutta se voinee johtua kellon iästä ja jousitappien kunnosta.
Facebookissa löytyy kelloharrastajien ryhmä jossa on 7000 jäsentä ja vielä enemmän tietäviä ihmisiä.
Sinne postaamalla voisi löytyä lisätietoa, mutta varmin tapa lienee viedä alan liikkeeseen.
Edit. Olisin henkilökohtaisesti kallistumassa siihen, että tuo saattaisi olla aitokin. Eli en ole löytänyt mitään selkeää "virhettä", mitä ei voisi mahdollisesti jollain tavalla selittää.
Mutta suosittelen viemään ammattilaiselle tarkistukseen, missä avaavat takakannen ja tarkistavat että myös koneistossa käytetyt osat ovat aitoja.
26781f01676d468d85e3eb1add930442.png
 

jkk

Jäsen
Liittynyt
1.4.2013
Viestit
430
Vs: Rolex

Juu tuo takakannen avaaminen on hyvä pointti. Itselle kerran myytiin franken Rolex. Siinähän sitten olet sen kanssa. Olevinaan luotettavasta liikkeestä sen ostin. No sitä liikettä ei enää ole.
 

samyel

Aktivisti
Liittynyt
23.7.2014
Viestit
584
Vs: Rolex

Pakko oli googlailla ja vertailla. Täysin epäammattimaisia huomioita, mutta pistänpä kuitenkin kun rupesi kiinnostamaan.

Chrono24:stä vertaillen:
Typografia on hyvän näköistä, välistykset kohdallaan.
Day-sanassa välistys on D:n ja A:n välissä erilainen kuin joissain löytämissäni kuvissa (tuossa sun kellossa jopa paremmin välistetty kuin joissain Chronon kuvissa - joissain oli ihmeen iso rako). En tiedä kummin pitäisi olla.

Indeksien päässä olevat (ilmeisesti lume) pallurat ovat kellossasi kiinni indekseissä kun ne usein näyttävät olevan Chronon kelloissa irti ja selkeät pallerot.

Viikonpäivyrissä päivät vaikuttaisivat olevan aavistuksen ahtaammin kuin Chronon kelloissa - mutta tämäkin voi johtua siitä, että päivyriin tulee varjo tai eri ikäisissä on eri tavalla (vaihtelua näkyi siinäkin).

Skarpisti tehdyltä minusta kyllä näyttää. Varsinaista vikaa en näe. Paitsi EJL:n mainitsemat end linkit, mutta joissain Chronon kelloissa näytti olevaan samaa.

Mm. näihin vertailin.
http://www.chrono24.fi/rolex/day-date-president--id4903025.htm
http://www.chrono24.fi/rolex/day-date-gelbgold-750-automatik-36-mm-daydate--id5252732.htm
 

Tuomi

Uusi jäsen
Liittynyt
27.11.2016
Viestit
6
Vs: Rolex

Tuohan alkaa vaikuttamaan hyvältä. Pitääpä käydä noissa edellä mainituissa kello liikkeissä näyttämässä kelloa. Pistän ilmoitusta kun olen käynyt ja saanut varman tiedon. Kiitos teille!
 

te0me

Uusi jäsen
Liittynyt
26.5.2013
Viestit
77
Vs: Rolex

En voi väittää tietäväni onko aito vai ei. Tuo indeksien päässä oleva lumetäpän sijainti poikkeaa monesta muusta day-datesta ja viikonpäivän fontti näyttää hieman oudolta. Mutta jos olisin ostamassa, niin edelle mainituista liikkeistä hakisin aitoustodistuksen, muuten ei raha liikkuisi.

Osaatko sanoa kellon painosta mitään? Eli onko kello painava eli osaatko arvioida voisiko kello olla todellakin täyttä kultaa? Ja myös tietänet kellon historian, onko se mielestäsi uskottava?

Kuten aikaisemmin todettu, päällisin puolin näyttää hyvältä ja toivotaan että osoittautuu aidoksi!
 

chevybm

Jäsen
Liittynyt
4.2.2014
Viestit
332
Vs: Rolex

Bezel näyttää jotenkin vähän omituisen korkealta? Sekä miten lasike hejastaa sisäosassa ja nähän istuu oudosti ranneke ja kellon koppa on vähän erivärinen kun ranneke. Sanoisin että kyseessä on feikki, voit toki varmistaa asian viemällä sen asiantuntevaan liikkeeseen.
 

Arska

Jäsen
Liittynyt
30.11.2015
Viestit
154
Vs: Rolex

Osaisiko joku sanoa meneekö 1680 submarinerin lasi 16710 gmt 2:seen? Miettisin vaan että saisiko t127 lasin mahtumaan.
 

hkk

Jäsen
Liittynyt
29.1.2017
Viestit
105
Vs: Rolex

Tietäätö kukaan, onko saatavilla Rollon COSC sertifikaattia mitenkään? Omegaanhan saanee
http://seamasterreferencepage.com/srp/featured/ordering-your-cosc-certificate-from-omega/
sivuilta tilaamalla.

Lähettelin s-postia http://www.cosc.swiss/ osoitteeseen, mutta ei sieltä kukaan ole viitsinyt vastata mitään. :(

e: Nyt vastasivat cosc:lta, viikon viiveellä. Sanoivat kohteliaasti etteivät voi toimittaa muuten kuin Rolexin pyynnöstä, ja ehdottivat että ottaisin yhteyttä suoraan Rolexiin. Eipä Rollon sivuilla ole mitään s-postiosoitetta mihnä ottaa yhteyttä, voi voi...menipä vaikeaksi. Pitänee lähestyä AD:ä.... Taisi jäädä sertifikaatti unelmaksi?

e: AD oli yhteydessä Rolexiin, Rolex ei enää toimita sertifikaatteja.
 

te0me

Uusi jäsen
Liittynyt
26.5.2013
Viestit
77
Vs: Rolex

Sveitsin kellomessut ohi ja Rolex toi jälleen uutukaisia markkinoille. Uusi DJ41 ss versiona on kyllä houkutteleva. Parasta keventyneen muotoilun lisäksi (+ hinta verrattuna two tone) on jo vuosi sitten esitelty uusi koneisto, mikä lupaa noin 3vrk käyntivaran.

Muista malleista ei kyllä hirveänä tule innostuttua. Skydweller pitäisi nähdä luonnossa ja kokeilla miten istuu ranteeseen. Lähinnä itseäni häiritsee kellojen paksuus enempi kuin halkaisija.

Millaisia ajatuksia muilla on Rolexin viimeisimmistä malleista?
 

Alex70

Jäsen
Liittynyt
27.3.2014
Viestit
306
Vs: Rolex

te0me sanoi:
Sveitsin kellomessut ohi ja Rolex toi jälleen uutukaisia markkinoille. Uusi DJ41 ss versiona on kyllä houkutteleva. Parasta keventyneen muotoilun lisäksi (+ hinta verrattuna two tone) on jo vuosi sitten esitelty uusi koneisto, mikä lupaa noin 3vrk käyntivaran.

Muista malleista ei kyllä hirveänä tule innostuttua. Skydweller pitäisi nähdä luonnossa ja kokeilla miten istuu ranteeseen. Lähinnä itseäni häiritsee kellojen paksuus enempi kuin halkaisija.
Täysin sama. Vain DJ41 herätti omistamisen halua. En ole nähnyt kuin sinisen taulun kuvissa, hieno oli ja toivottavasti tulee muitakin värejä.
Saattaa lähteä Omega Skyfall AT tuon tieltä.
Millaisia ajatuksia muilla on Rolexin viimeisimmistä malleista?
 

Marshal

Uusi jäsen
Liittynyt
31.8.2014
Viestit
68
Vs: Rolex

rolex-submariner-114060-feature.jpg


Seuraa oma mini-arvosteluni uudesta submarinerista. Voi vaikuttaa kokeneimmille saman toistolta ja kliseeltä mutta tämä on minun täysin puolueeton, värittämätön oma mielipiteeni asiasta.

Olen aina omistanut yhden arvokellon. Aikojen kuluessa se on ollut usein Omega mutta myös rolex. Olen tehnyt niin että möin aina edellisen pois jotta sain rahat seuraavaan. Kertakaikkinen suosikkini on ollut pitkään Omega Speedmaster Professional, omistinpa myös kerran rolexin 5513 tai Sinn:in EZM kellon, mutta jollaintapaa se arvokelloni on ollut aina käytetty vanha ja kulahtanut, ei siis mitään tietoa huoltohistoriasta.

Kun täytin pyöreitä, ajattelin että nyt myyn arvokelloni pois (Omega) ja ostan täysin uuden kellon joka tulisi olemaan ranteessa todella kauan, mutta jonka edut ovat sen huoltohistoria, paperit sekä luotto siihen että kello on ja tulee olemaan hyvässä kunnossa. Kellon tulisi olla siis laadukas mutta myös kestävä kuten panssarivaunu. Aikonaan katselin uutta subia, 114060, kunnes pikkuhiljaa ymmärsin että siinä oikeastaan on kaikki mistä oikeastaan pidän, se on hiukan isompi kuin 5513, se on uusi ja laadukas, myös ranneke on usein hyväksi kehuttu.

Sain kun sainkin 114060 malin, vuosimallia 2017, mutta hieman syntymäpäivieni jälkeen. Rahaa piti laittaa hieman lisää jotta sain omegasta saadut rahat riittämään Rolexiin, minusta on käsittämätöntä että uusien rolexien hinnat ovat näin korkeita, hinnassa on puolet liikaa. Paketista kellon nostettuani huomaa kuitenkin heti että ranneke on todella jämäkkä eikä se juuri taipuile poikittaissuunnassa juuri mihinkään.

Ranneke oli tietenkin liian pitkä, avasin rannekeesta pari kierretappia ja poistin kaksi rannekkeenpalasta ja laitoin päät takaisin kiinni kierrelukitteella, sillä tuloksella että nivel liimautui kiinni enkä saanut tappia ulos. Mitin pääni puhki illlalla lähdenkö tekemään lisävahinkoa itse vai vienkö valtuutetulle. Lähdin tekemään itse : Vahingosta viisastuneena poistin liimautuneen nivelen ympäriltä molemmat rannekepalat, ja korvasin ne alussa irroittamallani koskemattomalla kahdella palasella (joiden välissä alkuperäinen lukkiutumaton kierretappi), sekä laitoin rannekepalan pään reikään vain hiukan ruuvilukitetta ja ruuvi KEVYESTI kiinni. Seuraavana päivänä vapisevin käsin kokeilemaan niveltä : pysyy kun tauti ja nivel liikkuu upeasti. Eli en suosittele laitettavaksi ruuvilukitetta tapin päähän ENNEN tapin pujotusta palan läpi, mitoitukset ovat Rolexilla niin tarkkoja että tapin ja rannekepalan väliin voi syntyä kapilaari-ilmiö kuten minulla tapahtui ja tappi liimautui rannekepalaan kiinni. Rannekkeessa on myös se paljon parjattu glidelock, lähes portaaton (2-3mm?) pituudensääto 2-3cm matkalla - vaikuttaa teoriassa turhalta ja liian tekniseltä, käytännössä täysin loistava keksintö ja ylivertainen.

Vaikka on todellinen klisee verrata Rolexia kädessä pidettäessä laadukkaaksi, tältä tuntumalta on todella hankala välttyä. Muutenkin kello on todella jämäkän ja kestävän oloinen josta todella pidän. Se mikä ehkä eniten tässä malllissa kiehtoo on kellon pitkäikäisyys - kellon jokaisessa materiaalivalinnassa ja valmistuksessa on huomioitu se, että kellon ulkonäkö ei tule muuttumaan aikojen saatossa - taulu on kestävän pinnoitteen omaava, kiertokehä on cerachrom materiaalista joka on naarmuuntumis-, haalistumis ja korroosiosuojattua, lasike on safiiria joka ei myöskään naarmuunnu herkästi ja tunti-indeksit ovat kehän sisällä taulussa kiinni jämäkästi.

Kello käy yllättävän tarkkaa aikaa, nyt 5päivän seurannan aikana, ensimmäisen päivän jälkeen kello edisti 1.2s mutta seuraavat 4 päivää kello on täysin sekunnilleen oikeaa aikaa verrattaessa verkon tarkkaan kellonaikaan! Näistä kun keskiarvon laskee on heitto noin +300ms / vrk.

Ainoat valituksenaiheeni ovat mitättömiä,
1.yletön hinta Rolexista nykypäivänä
2.kiertokehää käännettäessä, kehä ei napsahda tasan kello 12 kohdalle vaan 0.2s vasemmalle 12-indeksiviivasta, kello 3 ja 9 viivoista näkee selvemmin että itseasiassa koko numerokehä on hieman kallellaan vasemmalle, erikoista näin laadukkkassa kellossa.
3.Kruunu joskus hankaa kämmenselän ihoa esim pyöräillessä ja ihoon voi jäädä punainen painauma / naarmu.
 

Costas

Uusi jäsen
Liittynyt
12.3.2015
Viestit
2
Vs: Rolex

Marshal sanoi:
2.kiertokehää käännettäessä, kehä ei napsahda tasan kello 12 kohdalle vaan 0.2s vasemmalle 12-indeksiviivasta, kello 3 ja 9 viivoista näkee selvemmin että itseasiassa koko numerokehä on hieman kallellaan vasemmalle, erikoista näin laadukkkassa kellossa.
Ensinnäkin onnittelut hienon kellon hankinnasta ja kiitokset arvostelusta, näitä on aina ilo lukea.

Vaikea sanoa, mutta tuo ylläoleva kyllä kuulostaa valmistusvirheeltä. Käy näyttämässä kivijalkaliikkeessä.
 

Marshal

Uusi jäsen
Liittynyt
31.8.2014
Viestit
68
Vs: Rolex

Costas sanoi:
Marshal sanoi:
2.kiertokehää käännettäessä, kehä ei napsahda tasan kello 12 kohdalle vaan 0.2s vasemmalle 12-indeksiviivasta, kello 3 ja 9 viivoista näkee selvemmin että itseasiassa koko numerokehä on hieman kallellaan vasemmalle, erikoista näin laadukkkassa kellossa.
Ensinnäkin onnittelut hienon kellon hankinnasta ja kiitokset arvostelusta, näitä on aina ilo lukea.

Vaikea sanoa, mutta tuo ylläoleva kyllä kuulostaa valmistusvirheeltä. Käy näyttämässä kivijalkaliikkeessä.
Olen tutkinut asiaa ja useilla on sama "ongelma". Näin jonkun jopa kirjoittavan että kyseessä on ennemminkin sääntö kun poikkeus, kehä ei ole usein täysin keskellä. Eipä tuo haittaa (vielä) hirveästi, sitten 10v päästä kun tulee seuraava huolto eteen voisin kysästä :)
 

kuoris

Jäsen
Liittynyt
13.4.2016
Viestit
175
Vs: Rolex

0.2 s kuulostaa aika pieneltä heitolta mutta kannattaa korjauttaa takuuseen jos haittaa (eikä varmaan ole haitaksi mahdollista jälleenmyyntiäkin varten). Itsellä oli Breitling Aerospacessa uutena taulu hieman vinossa vasemmalle, huomasin kun minuuttiviisari ei kohdistunut merkkeihin.
 

W.R.C.

Aika ei lopu.
Liittynyt
28.8.2014
Viestit
2 200
Vs: Rolex

Rolex Oyster 1926 - to infinity ....and beyond

1926-Rolex-Oyster-Watch-Ad.jpg


rolex_history_1926_1945_0001_1680x500.jpg
 
Liittynyt
17.11.2013
Viestit
104
Vs: Rolex

Vanha Subi hinnoissaan: https://www.thesun.co.uk/news/4673528/auction-bidding-war-rolex-watch/
 

Arska

Jäsen
Liittynyt
30.11.2015
Viestit
154
Vs: Rolex

Aina tekevälle sattuu ja tapahtuu mutta nyt vi**ttaa. Ei aikaakaan kun huollossa hiottu ja sain aikaiseksi kunnon ”U:n” muotoisen skraidun kylkeen... Aina laittanu kellon taskuun jos on tuntunut siltä että voi käydä köpelosti, nyt pääsi unohtumaan ranteeseen.

lGPSSJ3.jpg
 


Viimeisimmät keskustelut

Jäseniä paikalla

Foorumin tilastot

Keskustelut
13 568
Viestit
64 604
Jäsenet
6 961
Uusin jäsen
antpant
Kellofoorumin luotettavan palvelinalustan toimittaa XetNET – Webhotelli ja virtuaalipalvelimet
Ylös